ElovaellusAsettelin vasemman jalkani jalustimeen ja ponnistin tallipihalla olevan jakkaran päältä kevyesti Sintin selkään. Kaunis, syksyisen lämmin sää oli saanut osan ratsastajista jättämään satulansa talliin, mutta minä päätin pelata varman päälle lähtiessäni maastoon ensimmäistä kertaa Sintin kanssa. Lyhensin jalustimia muutamalla rei'ällä ja kiristin vyötä, samalla kun Sinte jakoi ohjeita maastoryhmälle. Olin kuullut saman mantran jo vähintäänkin kymmeniä kertoja, ja mietin aina olikohan Sinte joutunut opettelemaan ohjeet ulkoa kuin valmiiksi laaditun puheen, sillä hän tuntui aina vetävän sanasta sanaan samalla tavalla.
- Silja, hän havahdutti minut kuitenkin ajatuksistani. - Pysy kyydissä. Sen pitäis olla ihan superkiltti, mutta se on aikaisemmin käynyt vaan lähinnä rantalenkkiä kiertelemässä, Sinte virnisti.
- Juu, naurahdin takaisin ja vilkaisin kapeaa kaulaa edessäni. Sintti seisoi tyynen rauhallisesti paikoillaan toista takajalkaansa lepuuttaen, eikä ainakaan vielä tuntunut erityisen hurjalta.
Hevosjono eteni Kaarroossateen kautta laukkapellolle kavioiden kopistessa vahvaa hiekkapohjaa vasten. Sintti käveli kiltisti turpa Ellun hännässä, mutta huomasin siinä piilevän hieman ylimääräistä energiaakin. Tamman askel pellolla muuttui tarmokkaasti ja se alkoi vispata innokkaasti päällään. Tuuli kahisutti kaurantähkiä ja sai ne muodostamaan puuskittaisia aaltoja, jotka välähtelivät kauniisti oranssiin taittuvassa ilta-auringossa. Rapsutin Sinttiä harjanjuuresta ja yritin pitää tamman tiiviisti Ellun takana. Pelto kaartui avarana ympärillemme hevosten halkoessa jaloissa kahisevien kaurojen läpi muodostaen jälkeensä epäsäännölliseksi tamppautuneen polun.
- Ravataan, Sinte huikkasi. Puristin ohjat tiukasti nyrkkiini ja painoin pohkeeni Sintin kylkiin. Kun Ellu lähti ravaamaan, Sintti otti pienen loikan ja lähti sitten vauhdikkaasti ravaamaan vetohevosen perään. Ravi senkun vain aina pompautti minut ilmaan ja Sintin suupieletkin tuntuivat joustamattomilta.
- Arvaatte varmaan mistä Mansikkametsä on saanut nimensä? Sinte nauroi osoittaen heinikossa piileviä metsämansikoita. Pelto tiheentyi pikkuhiljaa tuulessa havisevien haapojen täyttämäksi metsäksi, jonka läpi näki selvästi takaisin laukkapellolle ja Mansikkaniitylle. Sintti pärskähteli tyytyväisenä ja uskalsin jopa liu'uttaa ohjia käsistäni ja antaa tamman venytellä kaulaansa.
Valehtelematta ainakin useiden kymmenien metsämansikoiden kyljet kimalsivat makeana vehreän heinikon seasta ja muistuttivat, kuinka vatsani kurisikaan nälästä. Minun teki mieli pyytää Sinteä pysähtymään, jotta olisimme voineet poimia muutaman, mutta yhä vain harvenevan metsän raja oli enää vain pienen matkan päässä, vaihtuen sitten loivasti kiemurtelevaksi Mansikkapoluksi.
Mansikkapolun haarautuessa kahdeksi pienemmäksi reitiksi, koukkasimme hieman pidemmän mutkan kautta Ikimetsää kohti. Niskakarvat pystyynnostattavasta nimestä huolimatta, ei sen tiheästi kasvavien puiden välissä puikkelehtiva pimeä polku ollut näin illansuussakaan mitään Pirunmetsään verrattuna.
- Kohta tullaan joelle. Se on melko kapea, voidaan hypätä yksi kerrallaan sen yli! Sinte sanoi. Asetuimme sekalaiseen riviin joen varrelle, kun Ellu karautti häntä viuhtoen sujuvasti joen yli. Tunsin palan nousevan kurkkuuni ja jännityksen kouraisevan kurnivasta vatsastani Sintin asettuessa korvat hörössä suoralle linjalle tummansinisenä heijastavan joen kanssa.
- Prrr, mutisin rauhallisesti siirtäessäni Sintin keinahtelevaan laukkaan. Sen askel tuntui paljon joustavammalta kuin kentällä, ja se venytti etujalkojaan lapojensa eteen astuen takajalkansa runkonsa alle. Siirsin painoani jalustimille ja tarrasin tiukasti kiinni Sintin harjaan sen ponnistaessa suureen hyppyyn. Joki tuntui matelevan allamme Sintin lentäessä reilulla ilmavaralla sen yli.
- Oho, sehän oli iso loikka, Sinte naurahti Sintin pudotessa etujaloilleen joen vastakkaiselle törmälle. Jouduin kaartamaan tiukan kaaren Ellun takaa saadakseni Sintin pysähtymään, mutta kun liika vauhti oli karsittu pois, suostui tamma onneksi seisahtumaan Ellun vierelle, joskin hieman paikallaan steppaillen.
- Joo, mä sain ehkä vähän kiinni siitä, mitä tää hevonen osais tehdä.
Kierrettyämme Ikimetsän ja poikettuamme vielä Arhalaan ja Rajamaalle vievien teiden yli, saavuimme viimein eväspaikalle, Rajasillalle.
- Seuraavaks tulee pieni, puinen silta, katsokaa vähän ettette mene ihan lähellä toisianne, Sinte ohjeisti. Yritin pidätellä Sinttiä, mutta se vain nakkeli niskojaan ja yritti jatkaa edelleen turpa Sinten niskaan tiukasti kiinnitettynä. Ellu asteli tottuneesti sillan yli välittämättä, että puulaudat muuttivat pehmeät kavioiden painallukset kumeiksi kolahduksiksi. Onneksi Sintti ei ollut millänsäkään sillan ylittämisestä, vaan rohkeana hevosena se jatkoi heti luvan saatuaan reippaasti eteenpäin, ja pysähtyi sitten taas haistelemaan Ellun häntää. Sen sijaan takanamme tulevalla Nickyllä ja hänen lännenvarusteisiin pukeutuneella punahohtoisella oriillaan tuli jonkin verran mutkia matkaan, kun Homer ei suostunut ollenkaan tulemaan sillalle. Muutamaan kertaan se uskaltautui laskemaan etujalkansa muutamalle ensimmäiselle laudalle, mutta peruutti sitten nopeasti takaisin lähtöpisteeseensä, joten Nicky päätyi tulemaan alas selästä ja houkuttelemaan hevosta sillalle perässään taluttaen.
- Hei, mullon muuten omenaa, virnistin ja kaivoin taskustani muovipussiin kiedotun vajaan omenanpuolikkaan, joka oli suojauksestani huolimatta muuttunut joistakin kohdin hieman rusehtavaksi. Heitin omenan Nickylle, joka makupalan avulla sai hitaasti mutta varmasti Homeria houkuteltua sillan yli.
- Näin, eihän se nyt niin kamalaa ollut, Nicky hymyili ja tarjosi omenanpuolikasta Homerille, kun he olivat turvallisesti päässeet joen yli.
Sinte kokosi nopeasti nuotion pystyyn ja sytytteli sitä sillä välin, kun me muut levittelimme eväitä ja kiinnitimme hevoset turvallisesti syömään vähän matkan päähän. Sintin kallis nahkariimu oli vaihdettu arkiseen, tummanvihreään kangasriimuun, jonka nurja puoli oli päällystetty ohuella fleecellä. Silitin Sintin kaulaa ja annoin sen laskea turpansa rehevään ruohikkoon.
- Millanen Sintti on ollut? Metsälammen uusi tuntilainen, Iina, kysyi. Hän olikin ollut myös harjoituskoulukilpailuiden raviluokassa mukana Sintin kanssa.
- Ihan kiva, hymyilin. - Aika reipas se on, mutta ei se oo mitään pahaa vielä kertaakaan yrittänyt. Entäs Majuri?
- Se on ollut ihan huippu! Vaikka mua alkuun vähän jännittikin lähteä, kun en pahemmin tunne näitä hevosia, Iina sanoi silittäen Sintin kaulaa. Onneksi Metsälammella olikin parhaimmat hevoset!
- Tulkaas tänne sieltä! Sinte huuteli nuotiolta, jonka ympärille suurin osa muista ratsastajista oli jo kerääntynyt. - Täällä on makkarat jo grillissä!
Sinte oli upottanut pohjattomiin satulalaukkuihinsa jos jonkimoista herkkua: löytyi lämmintä kaakaota, kahvia, voileipiä, makkaraa ja mustikkapiirakkaa. Nälkäni hellittikin saman tien, nauttiessani eväitä nuotion ympärillä samalla rupatellen leppoisasti muun talliporukan kanssa.
- Helmi oli ihana siinä ravipätkällä! Se vaan lähti innoissaan laukkaamaan kun Majuri pinkaisi raviin sen edestä, Johanna nauroi. Vilkaisin puiden katveessa ruohoa nyhtävää hevoslaumaa. Yhtäkkiä ikävöin maastolenkkejä Helmin kanssa ja ponin helppoutta. Sen innostuminen ei minua pelottanut, sillä sen sai lähes aina pysähdyksiin. Helmi oli aina hyvällä tuulella -paitsi koulukentillä-, ja sehän rakasti laukkapellolla spurttailua. Sintin vauhdinhallintaan joutuisin kuitenkin paneutumaan vielä, ja tekemistä muillakin osa-alueilla totisesti oli.
Nuotiopaikalta lähdimme vähitellen takaisin kohti tallia, kunhan paikat oli siistitty, nuotio sammutettu ja hevoset saatu kuntoon.
- Miten olis pieni laukkapätkä tossa seuraavalla polulla? Sinte virnisti, kun olimme päässeet matkaan. Jonosta kuului yhtenäinen myöntävä vastaus ja muutamia riemunkiljahduksia. Kun koko hevosjono oli päässyt suoraksi Viitapolulle, Sinte kannusti Ellun ensin raviin, ja vähän matkan päästä laukkaan. Siirsin painoni jalustimille ja annoin Sintin pitkän laukan keinuttaa minua eteenpäin. Sintti puhisi innokkaasti ja höristi korviaan. Pidin sen tiukasti ohjan ja pohkeen välissä, ettei se pääsisi ohittelemaan Ellua. Homerin takana ollut suomenhevosori Ruuti hyppi kuitenkin kerta toisensa perään pusikoon, ja sai myös takana olevat Majurin ja Helmin innostumaan. Kolmikko kaahasikin yhtenä epämääräisenä rykelmänä jonon hännillä, kukakin vuoroin jonon neljäntenä ja kuka viimeisenä. Saatoin kuvitella Sinten ilmeen hänen paksun, vaalean hiuspehkonsa läpi, kun takaa kuului kaivoiden raivokasta jytinää, kiroilua ja suorastaan hysteeristä naurua. Sintti tuntui kuitenkin varsin asialliselta ja se laukkasi kiltisti Ellun perässä, vaikkakin oli edelleen suustaan melko vahvana.
- Raviin! Sinte käski, kun pitkä Viitapolku alkoi jälleen muuttua metsäksi. Sintti ei olisi tahtonut hidastaa, joten jouduin kiskaisemaan sitä reilulla pidätteellä, ettei se olisi juossut päistikkaa Ellun takapuoleen.
- Huh! Se oli kaameeta menoa! Ruudin selässä ollut Katri huokaisi.
- Koettakaahan vielä pysyä nahoissanne! Mä ajattelin pientä laukkakisaa tohon niitylle, Sinte kääntyi taaksepäin. Leveä virnistys hänen kasvoillaan senkun kasvoi, kun hän sai kohotta vaeltajien jännitystä entisestään.
Niitty aukesi tyhjänä ja avarana metsän taakse. Hentoinen usva oli laskeutunut sen ylle saaden koko niityn näyttämään utuiselta, mutta niin rauhalliselta. Ellu pärskähteli äänekkäästi, kun Sinte pysäytti sen pienen koivun juureen ja odotti kaikki hevoset niitylle.
-Otetaanko siis pieni laukkakisa? Sinte varmisti vielä, mutta ehdotus hyväksyttiin innokkaasti. Sintti oli ihan mukava ratsu pohjimmiltaan. Se oli hurjan varma ja peloton, vaikka vauhtia tietenkin riitti.
- Okei, Sinte sanoi ja viittoi kaikkia asettumaan riviin metsän reunalle. Sintti ei pitänyt seisoskelusta suorastaan laukkaspurttia huutava niitty nenänsä edessä, joten se alkoi steppailla malttamattomasti. Yritin pitää sitä paikoillaan, jotta se ei kolaroisi vieressä olevien hevosten kanssa, mutta koko porukka tuntui melko kärsimättömältä. Sintti jopa hyppäsi pienesti takajaloilleen ja nakkeli vain niskojaan yrittäessäni pidätellä sitä.
- HEP! Hevoslauma ampaisi matkaan kaviot jylisten maata vasten. Tartuin Sintin harjaan ja pidin pohkeeni tiiviisti sen kyljissä. Sisäinen kilpailuviettini oli herännyt, ja olin suunnannut katseeni suoraan niityn toisella laidalla siintävään metsän reunaan. Sintti alkoi puuskuttaa, mutta ponnisti lihaksensa aina vain uudelleen pitkään, keinahtavaan laukkaansa. Se alkoi painaa kuolaimelle ja yritti mutkitella, mutta painoin pohkeeni napakasti sen kylkiin ja yritin pitää sen ajatukset reippaassa laukassa. Äkkiä Sintti kuitenkin kiskaisi kaulansa mutkalle ja ponnisti itsensä ilmaan valtavalla pukkiloikalla niin, että minä töksähdin sen kaulalle ja hukkasin toisen jalustimeni. Maa vilisi epäselvänä filminauhana silmieni edessä, kun olin tiukasti tarrautuneena Sintin harjaan ja ohjiin. Puristin polvillani Sintin kapeita lapoja ja onnistuin kuin onnistuinkin punnertamaan itseni takaisin tamman selkään. Onneksi Sintti jatkoi pyörivää laukkaansa pää terhakasti pystyssä, joten en päässyt kupsahtamaan sen kaulan yli.
Kumma kyllä, kukaan ei pudonnut hurjan laukkakisan aikana, ja kaikki hevoset saapuivat yhtenä suurena mylläkkänä niityn toiseen päätyyn.
- Voittaja ilmoitetaan tallilla! Sinte julisti pientä hengästyneisyyttä sanoissaan. Myös minun sydämeni hakkasi ja Sintti puuskutti allani stepaten paikoillaan päätään viskellen. Taputin sen hikistä kaulaa ja asetuin jälleen Ellun taakse jonoon.
- Ravataan tässä pellolla vielä vähän! Sinte huusi ja käänsi Ellun suurelle ympyrälle niityn toiseen päätyyn. Hevosjono ravasi nätissä letkassa tyytyväisesti pärskähdellen. Jopa Sintti alkoi tuntumaan yllättävänkin rennolta. Se taivutteli kaulaansa ja ensimmäistä kertaa ikinä -se myötäsi kuolaimelle.
- Hieno, Sintti, kehuin ja taputin tammaa kaksin käsin. Mahtava onnistumisen tunne kulki lävitseni ja sai kasvoni loistamaan iloisessa hymyssä. Ehkä minun täytyisi aina jatkossa ennen koulutreenejä vetää vauhdikas maastolenkki!
Ihana syksyinen tarina vaelluksesta! Pitkän vaelluksen tunnelma huokui tekstistä, ja oli ihana lukea myös fiiliksistäsi ensimmäisestä vaelluksesta Sintin kanssa. Onneksi et tippunut, vaikka Sintti repäisikin oikein kunnon loikan loppumatkasta Tekstiä elävöitti entisestään vauhdikas piirros Sintin megapukista. Ihana syksyinen väritys kuvassa Palkinnoksi saat 50v€, satulasuojuksen sekä sateenpitävän ratsastusloimen. Lisäksi piirrosmerkintä ja tarinamerkintä huikeen pitkästä kuittauksesta t. Sinte