|
Post by Sini on Jun 22, 2016 8:37:48 GMT 2
Leirikasteheinäkuun minileiriltä aihe 1
Nappasin Rosson harjapakista luonnonharjaksisen juuriharjan ja aloin sukia ruunasta pölyjä pois. Jättiläisen päässä oli hyönteishuppu, mutta Rosso joutui potkimaan vatsaansa karkoittaakseen ympäriinsä surraavia kärpäsiä. Pian leirihoidokkini nosti päätänsä ja hämmästyi, kun Sinte kurkkasi karsinan puoliovesta sisään. - Leirikasteen aika! naikkonen huudahti ja virnuili mulle, aivan kuin luvassa olisi jotain erityisen kamalaa. Tai siis Sinten mielestä jotain hupaisaa, mutta meidän "leirikastettavien" mielestä kamalaa.
Jännittyinen fiiliksin päästin Rosson harjauksesta ja seurasin Sinteä muiden leiriläisten luokse. - Tässä pitäis olla kaikki. Nyt jokaisen silmien ympärille kääritään pinteli, jonka läpi ei sitten varmasti näe! tallin omistaja sanoi yrittäen peitellä nauruaan. Pian kaikkien silmät olivat peitetty fleecepinteleillä, jotka tuntuivat hiostavilta kuumassa kesäkelissä. Mulla oli päällä kulunut, musta toppi ja samanväriset lökärit, kaiken lisäksi pintelinikin oli musta, joten kuumahan siinä tuli! Mustat vaatteeni oikein vetivät lämpöä ympärillensä. - Seuratkaa riimunnarua! Sinte toitotti meidän leiriläisten hermostuneen hihityksen läpi. Haparoiden tartuin kiinni riimunnarusta ja lähdin seuraamaan edelläkulkevia. Pidin selvästi perää, sillä takanani ei kulkenut ketään.
- Armoa! Antakaa armoa! Aria huusi ja lähti äänistä päätellen juoksemaan karkuun. - Hei, eipäs paeta! Sinte kuitenkin huusi ja lähti tytön perään. Samassa jostain kauempaa kuului tirskahdus. Toinenkin. Sintekin oli kuullut naurunpyrskähdykset ja riepotti pian paikalle Jannica-paran (saimme siis luvalla katsoa pinteleiden alta, mitä oli tekeillä. Tai no, siitä luvallisuudesta en lupaa mitään). - Nyt te kaksi, Aria ja Jannica, menette muiden mukaan leirikasteeseen. Kasteen lopussa teitä kahta odottaakin yllätys, Sinte tokaisi ja passitti tytöt jonoon.
Pian mäkin sain kiljaista, sillä päälleni heitettiin vähintäänkin sangollinen jääkylmää vettä. Muutkin kiljahtelivat. Pian meitä alettiin johdatella eteenpäin. Jalat upposivat. Oho. Jalat upposivat hevosenlantaan. - Hyiiii! kuului kiljahdus. Sinte nauroi meidän kiljumiselle ja tirskahtelulle. Hassuin osuus kävi siinä, kun mä muksahdin naama edellä lantavuoreen. - Uusi huipputarina, ensiksi Titanic törmäsi jäävuoreen ja sitten Sini lantavuoreen! Sinte nauroi vahingoniloisesti, mutta lupautui laittamaan mulle suihkun valmiiksi.
Kun hirveä leirikaste oli suoritettu loppuun, oli Jannican ja Arian yllätyksen aika. - Nyt te muut saatte keksiä jotain, ihan mitä vaan, Jannican ja Arian rangaistukseksi, Sinte sanoi ja kääri pintelit pois kaikkien muiden silmiltä, paitsi toki karkuriduon... No nyt on sitten leirikaste suoritettu! Onneksi lanta lähtee pois pesemällä, eikä kenellekään tainnut tulla sen suurempia traumoja (toivottavasti)! Enpä olisi luultavasti huomannutkaan heinäkasan takana piilotellutta Jannicaa, ellei Aria olisi koittanut paeta leirikasteesta! Hauskasti kirjoitettu tarina, jossa kuvailit hyvin jännittävää leirikastetta! Tätä lukiessa hymy nousi useaan otteeseen huulille! Palkinnoksi kuittaustarinasta saat 30v€, ratsastussaappaat sekä vaaleanpunaisen ratsastusloimen. Lisäsin kaappiisi myös tunti-, tapahtuma- ja tarinamerkinnät! Terkuin Sinte
|
|
Saara
Uutukainen
~when I met you in the summer
Posts: 8
Hoitohevonen: Foggy
|
Post by Saara on Jun 28, 2016 11:51:45 GMT 2
Hei oisko ihan hirveetä jos mun kuittaus tulis päivän myöhässä, eli huomenna? En oo varma ehdinkö tänään tarinaa rustata, mutta huomenna ainakin :3 Ei haittaa, kirjoittele huomenna t. Sinte
|
|
Saara
Uutukainen
~when I met you in the summer
Posts: 8
Hoitohevonen: Foggy
|
Post by Saara on Jun 29, 2016 19:14:22 GMT 2
Ei-niin-onnistunut söpisnäyttely Okei, tää päivä ei sit menny putkeen. Suorastaan hirveän leirikasteen jälkeen oli söpisnäyttelyt, joihin mun ois pitäny laittaa Bella niin hienoks kuin mahdollista. Mutta kaikki päättikin mennä pieleen heti alusta alkaen. Bella ei antanut kiinni laitumelta. Ei, vaikka mä kuinka yritin. Kaikki muut leiriläiset oli jo tallissa hoitamas hoitsujaan, mut mä seisoin laitumella tuijottaen kaukaisuudessa tönöttävää ponitammaa, joka oli päättänyt jäävänsä laitumelle koko päiväksi. Eikä tässä vielä kaikki. Poni oli sateen mutaannuttaman laitumen vuoksi päättänyt pyöriä siinä ja oli ihan kelvottoman näköinen näyttelyihin. Enkä mä tällä aikataululla ehtis tehdä ponille mitään. Lähdin varmaan jo sadannennen kerran jahtaamaan Bellaa ja jotenkin ihmeellisesti sain pirullisen ponin kiinni. "Teit tän tahallaan vai mitä?" mutisin ja kaikessa vihastuksessani en tajunnut katsoa eteeni. Onnistuin kompastumaan ja lentämään ojaan, Bellan jäädessä katselemaan ihmeissään hiekkatielle. Siinä ojasta ylös kömpiessäni näin muiden olevan jo ratsastuskentällä. Vaikka hiukseni olivatkin ihan sekaisin ja poni mudassa, juoksin Bellan kanssa muiden sekaan kentälle. Ei varmaan ollut yllätys, että mua tuijotettiin aika oudosti kentälle saapuessani. En ollut koskaan ollut niin nolostunut. Kaikkien katseet olivat naulaantuneet muhun ja Bellaan. Yritin selitellä tilannetta, mutten saanut paljon sanotuksi kaikesta nolostuksesta johtuen. Onneksi pian puhkesimme kaikki nauruun ja tajusin, ettei tilanne ollut niin vakava. Näyttelyt pääsi jatkumaan ja ainakin muut oli saanu niiden hoitsut tosi hienoiks. Varsinkin Cella ja Hali inkkarityylissään. Näyttelyt saatiin päätökseen ja olin edelleen sitä mieltä, et tää päivä ei ollu menny putkeen, mut en mä enää tuntenut itseäni niin idiootiksi. "Sitä paitsi, Bellan syyhän se on kun ei antanu itteensä kiinni laitsalta", Cella tokaisi tallissa hevosia hoitaessamme. "Jep. Pitää vaan toivoo, et huominen menee paremmin ku on leirikisatkin", tokaisin helpottunut hymy kasvoillani. Tämmönen pieni kännykällä rustattu kuittaus Ou nou! Bella selvästi tiesi että luvassa on söpisnäyttelyt – hirveää, eihän sellainen söpistely sovi ollenkaan Bellan persoonaan! Ihan loistavaa, ettette kuitenkaan jääneet näyttelyistä pois vaan saavuitte paikalle hieman suuremmassa savikasvonaamiossa. Ihana Bella! Hauska kuittausteksti Palkinnoksi saat 30v€, seeprakuvioisen ötökkäloimen sekä kisahousut. (+ tunti-, tapahtuma- ja tarinamerkinnät). Terkuin Sinte
|
|
|
Post by Minkki on Jul 2, 2016 22:10:46 GMT 2
|
|
|
Post by Wiewi on Jul 3, 2016 0:12:59 GMT 2
Nähdessäni mainoksen Metsälammen järjestämästä Minileiristä sain päähän kenties yhden elämäni huonoimmista ideoista, me lähdetään Samun kanssa leireilemään! Tuossa vaiheessa päähäni ei pälkähtänyt, että hullunkiero uppiniskainen kaakki ei välttämättä olisi se kaikista mukavin leirihevonen jonka kanssa vietetään rentoja hetkiä leirinuotion äärellä, mutta itsepäisenä naisena halusin juuri oman pikku murhaajani mukaan ja näin kaikki paha sai alkunsa. Muistan kuinka osallistumista kirjoitellessani pahoittelin jo etukäteen hullua orhiani ja nyt leirin ollessa takanapäin minä todella toivon, että kaikki kanssa osallistujamme ovat vielä henkisesti elossa. Itse leiri oli oikein mukava, mutta yhdestä asiasta olen aivan varma - en halua ottaa sitä Samun kanssa enään ikinä uusiksi! Leirillä sattui ja tapahtui vaikkapa mitä, joo voitte esimerkiksi kuvitella sen hetken kun Samu näki peuran. Yleensä silloin hevonen jäykistyy paikalleen korvat höröllä mutta mitä tekee meidän oripoika? Ryntää pää viidentenä jalkana hirveä tappo katse silmissään suoraan peuran luokse! Siinä sai kyllä bambi elämänsä isoimman sydänkohtauksen ja koko leiriväki oli hieman pyörällä päästään moisen esityksen jälkeen. Taisin siinä häpeissäni soperrella epätoivoisesti, että meillä on bambeja lemmikkinä ja Samu tykkää leikkiä hippaa niiden kanssa. Kyllä, valkoiset valheet tietyissä tilanteissa ovat sallittuja, mutta noin surkeat pitäisi kyllä kieltää laissa. *kyllä sinä idiootti osaat paremminkin valehdella* Kaikista parhaiten mieleeni jäi kuitenkin varsin hullunkuriset leiriestekisat. Puunasin orin oikein komeaksi, öjysin jopa kaviotkin ja puin päälle meidän parhaat kisavälineet. Yllätyksekseni olimmekin olleet Samun kanssa harvinaisen ripeitä ja radalla oli vain yksi ratsukko kun saavuimme alkulämppää ottamaan. Aluksi hyppäsin ihan normaalisti orin selkään - ja lensin pikavauhtia alas koska ori nyt vain sattui haluamaan niin. Kiukusta punaisena nousin takaisin selkään juuri kun mukavalta vaikuttava Cella tuli kysymään olenko kunnossa. Vai, että olenko kunnossa? taisin siinä naurahtaa, tämähän on jokapäiväistä kauraa. Pian kuitenkin silmät suurina kiinnitin huomiota Cellan ja hänen ratsunsa Halin varusteisiin. Heillä oli täys kouluvarustus laitettuna sekä ratsulle, että ratsastajalle ja meillä oli kaikki estevermeet päällä! Mumisin äkkiä jotain puoliääneen ja lähdin pikavauhtia vaihtamaan koulukamppeita päälle. Samu näytti sangen pettyneeltä kun ei päässytkään hyppäämään ja käyttäytyi sen takia entistäkin mulkvistimaisemmin kun kiskoin siltä suojia ripeästi irti. Pikavauhtia sain meidän molempien varustuksen vaihdettua ja lähdin taluttamaan oria takaisin kentälle. Muut olivat jo aloittelemassa kisaa ja meidän vuoro oli seuraavaksi. Kauhukseni panikoin, että eihän meille edes annettu kouluohjelmaa mikä meidän pitäisi suorittaa! Aloin hikisesti muistelemaan, osasiko Samu mitään helppo c:tä vaikeampaa, enkä nopeasti mietittynä saanut mitään tuolloin mieleeni. (kotona oli pakko tarkistaa, kyllä vain sen ostopapereissakin lukee helppo b, eli olisi se varmaan jotakin osannut). "Olenko minä antanut noin epäselvät ohjeet kun jo toisella ratsukolla on väärä varustus, eikös me aamulla puhuttu, että pidetään illalla leiriESTEkisat", ääni sanoi takanani ja naamani taisi muuttua häpeästä punaiseksi kuin paloauto. Samalla Samu yritti potkaista takan seisovaa naista, äskeisen lauseen äänilähdettä, joka onnekseni kerkesi väistämään kipakkaa potkua. Se tästä olisi vielä puuttunut. Taas kerran mutisin jotain valkoista valhetta siitä, että ei meillä ole estevarusteita. Huipputason estepolle, eikä estevarusteita? Nämä mun valheet alkavat mennä koko ajan vain epätoivoisemmiksi... Totesin, että kyllä me näilläkin pystytään hyppäämään, annetaan muille vähän etumatkaa. Päästin tanskalaisen puoliveriruunan hyppäämään ennen meitä, jotta näen missä järjestyksessä rata pitää suorittaa. Kuulin yllättävän paljon huokaisuja, huutamista, viittomista ja epätoivoista neuvomista, mutta olin niin keskittynyt seuraamaan radan järjestystä etten tajunnut ihmetellä asiaa. Heti kun musta ratsukko oli suorittanut radan hyppäsin rautiaan orhini selkään ja nostatin sen villin laukan kohti ensimmäistä estettä. Takaani kuului huuto "Heeei, Allu hyppäsi sen radan vää..", mutta enhän minä sitä keskittynyt kuuntelemaan. Samu oli todellakin villi kuin nuori varsa, mutta vähän vääränlainen varustus kieltämättä haittasi sen suoritusta. Ilman virheitä me kuitenkin selvittiin maaliin - ja ilman mustelmia! Olin tästä oikein ylpeä, kunnes... "Ja te toistatte kyllä tänään kaikkien muiden virheet", nauroi sama naisääni takanani jota Samu oli yrittänyt potkaista. Ihmettelin varsin kummasti miksi nainen puhui asiasta monikossa, itse en kyllä saanut päähäni sitä toista virhettä. "Haluatko ratsastaa radan uusiksi, sinä nimittäin seurasit vain Allun suoritusta ja hän meni vahingossa radan väärinpäin - kuten sinäkin" nainen nauroi varsin hu*neena. Nyt en voinut tehdä itsekkään enää mitään muuta kuin nauraa, oli tämäkin leiri ollut melkoinen reissu! Bambeja lemmikkinä, esterata väärinpäin silinterihattu päässä? Mitä nämä kaikki merkit koettavat epätoivoisesti kertoa? Sitä, että minä ja Samu ei enään ikinä leireillä yhdessä! Eikä mikä kuittaustarina, mä täällä hihittelen itsekseni! Johan teillä meni leiri päin mäntyä – vauhdilta ja vaarallisilta tilanteilta e itodellakaan vältytty. Mytta pakko se on nyt myöntää: tämä leiri olisi ollut aika turkasen tylsä, jos te ette olisi olleet mukana! Palkinnoksi hauskasta ja kekseliäästä kuittauksesta saat 30v€, kuljetussuojat sekä viininpunaisen ratsastusloimen Metsiksen logolla. Terkuin Sinte
|
|
|
Post by Pierre on Jul 3, 2016 15:22:57 GMT 2
Pierre & Oprakka Metsiksen minileirillä hevosten varustus oli täydessä vauhdissa, vaikka keskiyöhön oli enää alle pari tuntia aikaa. Monikaan hevonen ei ollut hirveän innoissaan yöllisestä ratsastusretkestä, mutta leiriläiset olivat sitäkin tohkeampana ja tekivät vielä viimeisiä säätöjä varusteisiin ennen kuin talutimme hevoset pihalle ja järjestäydyimme jonoon. Ora-tammani nyrpisteli hieman nenäänsä joutuessaan työntekoon juuri iltaeväänsä syötyään, mutta asettui nätisti jonon häntäpäähän ja kulki kiltisti Remi-ruunan vanavedessä. Sinten "Liikkeelle!" -huudon seurauksena hevosletka lähti valumaan hiljalleen pois tallipihasta ja maiskautin myös oman ratsuni liikkeelle. Itsellä tulee enää harvoin käytyä yömyöhään maastoilemassa tai muutenkaan ratsastamassa, sillä pitkien tallipäivien päätteeksi jaksamusta ei kerta kaikkiaan ole kuin pakollisiin askareisiin. Luonnon helmassa on kuitenkin aivan erilainen tunnelma öiseen aikaan, kun auringonlasku kajastaa taivaanrannan takaa, ohut usvakerros leijailee peltojen päällä ja metsän hiljaisuus on lähes käsin kosketeltavaa. Kavioiden kopseen kuulikin varmasti kauas muuten niin hiljaisella isolla tiellä, josta suuntasimme pellolle ja valmistauduimme henkisesti pieneen laukkakisaan. Pellon reunaan tullessamme Rosso-ruuna päätti ottaa varaslähdön ja ponkaisi tohkeissaan eteenpäin Sinin horjahtaessa ison ruunan kaulalle. Muut ratsukot lähtivät hieman eri tahtiin puoliverisen perään ja Sinikin sai korjattua asentonsa ja hoputti ratsunsa vauhdikkaampaan menoon. Oprakka ei oikein olisi viitsinyt pistää töppöstä toisensa eteen, mutta kun toiset hevoset olivat ennättäneet jo varsin kauas, kiristi myös oma hevoseni hieman tahtia, muttei kuitenkaan innostunut kilpasille toisten kanssa. Tammani laukkasikin lähinnä rentoa laukkaa kaula pitkänä ja olikin silmin nähden tyytyväinen hidastaessani sen jälleen käyntiin. Hevoset ainakin pääsääntöisesti pärskähtelivät tohkeissaan laukkaspurteista ja jäähdyttelimme niitä tovin kävellessämme autoteitä pitkin kohti Rantapolkua. Pysähdyimme toviksi Metsälammelle juottamaan hevosia ja rohkeimmat kävivät myös hieman kahluuttamassa niitä. Oprakka innostui käveleskelemään rantavedessä ja roiskutti vettä tohkeissaan etujaloillaan. Vuonohevostamma Girada intoutui hevosjoukosta kuitenkin eniten ja kiskaisi päänsä voimakkaasti alaspäin ja samalla hieman eteenpäin loikaten tiputtaen ratsastajansa päistikkaa veteen. Aluksi hieman hölmistyneenä vedestä kömpivä Minkki otti asian huumorilla, vaikka läpimäristä vaatteista tippui vettä ja hän seisoi yhä lammessa veden yltäessä noin puoleen reiteen asti. Lämpötila oli kuitenkin reilusti plussan puolella, joten vaatteet kuivuisivat varmasti nopeasti. Ennen matkan jatkumista jouduimme vielä odottamaan Wiewiä, joka oli räpsinyt puhelimensa kameralla kuvia tasaiseen tahtiin pitkin maastoa. Akku alkoi kuitenkin vedellä viimeisiään, joten hän pisti puhelimensa taskuunsa ja lähdimme kiertämään lampea Harjunlenkkiä pitkin. Sinte alkoi vetää maastoporukkaa lopulta tallille päin hiljaisen ja ehkä jopa hieman aavemaisen Pirunmetsän läpi kulkevaa Pirunpolkua pitkin. Ennen yömaastoa järjestetyllä pikniktyylisellä iltapalalla kukin oli saanut kertoa parhaat antinsa kummitustarinoiden saralta, joten tuoreessa muistissa olevat tarinat saivat joidenkin mielikuvituksen laukkaamaan. Pirunpolku päättyi isolle tielle, jota pitkin ravasimme vielä hetken ja kuljimme loppumatkan vapailla ohjilla tallille. Ora oli kulkenut oikeastaan koko matkan löysällä ohjalla hallitessaan kaulaohjauksen, joten se ei saanut loppukäynneistä ja ohjien löysäyksestä samanlaista mielihyvää kuin toiset hevoset. Tallille paluu oli kuitenkin tällä kertaa hieman laiskanoloiselle hevoselleni hyvä palkinto, ja pintapuolisen harjauksen jälkeen tamma asettuikin karsinaansa torkkumaan. Hevoset oli hoidettu hieman ennen yhtä ja pientä yöpalaa nautittuamme kömmimme kukin sänkyihimme ja ratsastuslenkin jälkeen ainakin itse olin aivan rättiväsynyt. Yömaastoissa on aina upea tunnelma! Alueen päälle laskeutuva hiljaisuus, peltojen päällä makaavat sumuverhot ja punertava, laskevan auringon kajo. Sellaista ei pääse päiväaikaan kokemaan! Oprakka oli niin rauhallinen, vaikka maastolenkin ajankohta olikin vähän erikoinen. Kiitos ihanasta kuittaustarinasta! Kuittauksesta saatte 30v€, siniraidallisen talliloimen sekä saman sarjan satulahuovan. Terkuin Sinte
|
|
|
Post by Ellen on Jul 4, 2016 16:09:19 GMT 2
Mahdutaanko me vielä mukaan ylläpitohevoseni kanssa? Ellen - Bliða fra BorgarfjördurMoikka! Ilman muuta Kirjoittaisitko kuittauksen 3. aiheesta viimeistään 15.7. (tietenkin mahdollisimman pian, ettei unohdu)! Tervetuloa leireilemään t. Sinte
|
|
|
Post by Kemiina on Jul 6, 2016 16:16:48 GMT 2
Kemiina - Kaunon Superkuu (http://tuima.net/kuuramaa/superkuu.html)
|
|
|
Post by Cella on Jul 11, 2016 10:31:30 GMT 2
Aurinko helotti taivaalta täydeltä terältä, ja sai tallipihan kuuman, kuivan hiekan pölähtelemään kavioiden alla. Mä tuskailin Siljalle aurinkoisella leirillä syntyneitä hassuja ratsastushanskojen rusketusrajoja ranteissa, ja multitaskasin samaan aikaan Halin satulavyötä kireämmälle. Viimeistä leiripäivää vietiin ja leirikisat olivat täydessä tohinassaan. ”Hei, kohta on teidän vuoro!” Aria huikkasi mulle Sinten pyöreällä käsialalla kirjoitetun lähtöjärjestyslistan luota. Mä nyökkäsin hymyillen. ”Juu niin on! Tän seuraavan jälkeen!” Mä talutin kutisevaa päätään mun käsivarteen hinkuttavan Halin pientä, tuttua hiekkatietä pitkin kentän laidalle, jossa moni tallilainen istuskeli kannustamassa parhaillaan kisasuoritustaan aloittavaa ratsukkoa. Mä pysähdyin kuin seinään kentän nähdessäni. Hetkonen…? Hevonen kentällä jylisteli innoissaan kohti punavalkoraitaista pystyestettä, ja ylitti sen kevyen näköisesti. Jokin hypyssä kuitenkin sai katsomassa olevat supisemaan keskenään ihmeissään ja kääntyilemään toistensa puoleen. Radalla parhaillaan ratsastava leiriläinen, jonka nimeä en millään saanut päähäni (anteeksi siitä, mä välillä unohdin omankin nimeni), huomasi saman, ja alkoi hämmentyneenä pyöritellä päätään laukkaavan ratsunsa satulassa kuin pöllö. Tumma hevonen ei ollut moisesta moksiskaan, puksutti vain kuin höyryjuna eteenpäin kohti lähintä estettä, ja koikkasi sen ylitse villin näköisesti ja hieman vinoon. Jopa välimatkan päästä saatoin nähdä, kuinka Sinte nosti katsomossa kädet silmilleen. ”Mitä ne oikein tekee??” Mun vierelle astellut Pierre toljotti silmät pyöreinä esteradalla jokseenkin vallattoman näköisesti liitelevää ratsukkoa. Pierren suokkitamma Oprakka taas ei juuri hämmästellyt, se seisoskeli rennon näköisenä omistajansa käsipuolessa ja lepuutti toista takastaan. ”Miten niin?” mä ihmettelin, koska en jotenkin vieläkään saanut mieleeni mikä suorituksessa oli pielessä. ”Nehän hyppää tuota rataa väärin päin!” ”Mitä? Eikä!” Silja, joka oli juuri ratsuineen hipsinyt kuuloetäisyyden päähän, katseli sekin silmät ymmyrkäisinä nyt viimeistä (eli oikeasti ensimmäistä) estettä ylittävää kaksikkoa. ”Hih, ehkä ne ajatteli, että näissä leirikisoissa voi hypätä ihan just niin kuin tykkää!” Mä naurahdin hiljaa Siljan heitolle, mutta astuin silti kuin varkain peittämään Halin selkään epätietoissani kampeamaa koulusatulaa. Jos leiriyleisö oli noin hämmästyksissään ratsukosta, joka ei tiennyt missä järjestyksessä leirikisojen rata hypätään, niin they were in for a treat – mä kun en ollut tiennyt että leirikisoissa hypättiin lainkaan. Päivän myöhässä, anteeksi anteeksi! Kiitoksia hauskasta häppeningistä Tulipahan ainakin kaikki esteet hypättyä – mitä pienestä, vaikka ratsastaisikin sen väärin päin! Täytyyköhän tässä tilanteessa tehdä lämmittelyhypytkin vasta radan jälkeen, who knows? Koulusatulalla hyppääminen ei ole ehkä siitä mukavimmasta päästä... aina voi jättää satulan pois! Kiitos hymyn suupielille nostattavasta tarinasta Palkinnoksi saat 30v€, turvakypärän sekä limenvihreän estehuovan. Terkuin Sinte
|
|
|
Post by Minkki on Jul 12, 2016 15:37:32 GMT 2
Metsiksen vetelä leirikaste
Oli leirin toinen päivä ja kaikilla oli ollut hirmuhauskaa. Olin saanut leirihoidokikseni Kiran, ihanan 10-vuotiaan norjanvuonohevostamman. Aiempaa tuntemusta minulla ei hevosen kanssa ollut, mutta puuhailin sen emän, Gildan, kanssa usein ennen kuin tamma siirtyi eläkkeelle. Leirillä Kira oli ollut vielä ihanampi kuin luulin, vaikka se keksi välillä ties minkälaisia jekkuja pääni menoksi. Oli jo tarhasta karkaaminenkin koettu ja järveen lennetty uintireissun jälkeen. Nyt oli kuitenkin leirikasteen aika. Kaikki olivat kuiskineet siitä keskenään, miettien mitä kamalaa Sinte oli meille keksinyt. Vatsanpohjassa kutitteli minulla itsellänikin, sillä en osannut usein "heittäytyä mukaan tunnelmaan" ja saatoin nolostua helposti, vaikka sama tapahtuisi muillekin. Onneksi Metsiksessä olin oppinut rentoutumaan ja pitämään vähän hauskaakin. Sinte kutsui kaikki koolle tallipihalle ja pystyin erottamaan hänen kasvoiltaan viekkaan hymyn. » Nyt on Metsiksen leirikasteen aika. Tällä kertaa koitos tehdään yksi henkilö kerrallaan ja se, joka on ollut kasteessa, ei saa palata takaisin muiden luo, vaan seuraa minun ohjeitani.» Kaikki katsoivat toisiinsa ja hihittivät. » Asettukaa sellaiseen jonoon, että se, jonka syntymäpäivä on aikaisimmin vuodesta, on jonon kärjessä. » Sinte pamautti. Alkoi kova puheensorina ja kysely, milloin kenenkin synttärit olivat. Omani olivat lokakuussa, joten jouduin aika jonon perälle. Lopulta jonon järjestys oli seuraavanlainen: Ellen, Cella, Silja, Wiewi, Aria, Saara, Pierre, minä ja Sini. Sinte kaivoi taskustaan huivin ja sitoi Ellenin silmät sillä. Kaikki katsoivat jännittyneinä, kun hänet talutettiin ulos tallista. Seisoimme hiljaa jonossa tallin käytävällä ja pian Mooses tuli maukumaan jalkoihimme. Tytöt kumartuivat rapsuttelemaan kissaa, kunnes ulkoa kuului kamala kiljahdus ja juoksuaskelia. Mooseskin säikähti ja hypähti lähimmän heinäpaalin taakse piiloon. Jähmetyimme kuuntelemaan muita ääniä. Kuitenkin pian tuli taas hiljaista. » Kuulosti ihan kuin hänet olisi... olisi... » » TAPETTU! » kiljahti Aria ja alkoi täristä. Me muut vain nauroimme. » Ei Sinte meitä tapa, hölmö. Leirikasteessa voi olla mitä tahansa ja harvat pääsevät niistä läpi äännähtämättä. » Aria rauhoittui ja Sinte saapui hakemaan seuraavan uhrin. Tasaisin väliajoin ulkoa kuului kiljahdus ja naurua. Jono tuntui etenevän nopeasti ja pian olikin jo Arian vuoro. Hän alkoi taas täristä ja hänen äänensä tutisi, kun Sinte sitoi huivin hänen silmilleen. » E-ette kai te heitä minua jä-järveen? » » Sitä en voi kertoa, mutta lupaan, että siitä tulee hauskaa. » Sinte sanoi ja vinkkasi silmää. Aria ei tietenkään nähnyt sitä, mutta seurasi vapisevin jaloin Sinteä ulos. Jäimme odottamaan, miten menisi ja hiljenimme. Pian kuului kamalaa kiljuntaa ja huutoa kuten aiemmillakin kerroilla. Mutta nyt mukana taisi olla enemmänkin kauhua kuin naurua. Seuraavaksi oli Saaran vuoro, jonka vuorolla ei kuulunut lainkaan ääntä. Pierre hyppi jännityksestä. » Minua jännittää! Mitähän Sinte on oikein keksinyt meille? Rakastan leirikasteita! » hän huudahti ja hetken minusta tuntui kuin hän olisi pompannut kattoon innostuksesta. Kun vihdoin hänen vuoronsa tuli, oli minun vuoroni astua jonon eteen odottamaan. Pierre talutettiin ulos ja alkoi hänen koitoksensa. » ANTAKAA ARMOA! » raikui tallipihalla ja näin Pierren juoksevan pihan poikki. Kuulin Sinten askelet hiekalla. Hän ilmestyi ovelle ja katsoi minuun hymyillen. » Oletko valmis? » hän kysyi ilkikurisesti. Nyökkäsin, vaikka teki mieleni karata Kiran luokse. Silmäni sidottiin ja minut talutettiin pihalle. Pienen matkan jälkeen tunsin crocsieni alla nurmikkoa. Olimmeko me laitumella? » Ojenna kätesi suoraan eteenpäin ja avaa kämmenesi. » Sinte sanoi. Tein työtä käskettyä ja yhtäkkiä tunsin kädessäni jotain ällöttävää. » YÄK! » huusin kovempaa kuin olin ajatellut. Tuntui kuin kädelleni olisi laskettu eläviä toukkia ja refleksieni vuoksi pudotinkin ne heti maahan. Pyyhin käsiäni t-paitani helmaan ja tunsin silti pientä tahmeutta kädessäni, joka sai minut tuntemaan oloni epämukavaksi. Matka jatkui ja yhtäkkiä saavuin takaisin pehmeälle hiekalle. Sinte pyysi ottamaan kengät pois ja potkaisin crocsini maahan. Hiekka oli lämmennyt auringossa ja tuntui ihanan pehmeältä ja lämpimältä paljaita jalkoja vasten. Sinte talutti minua eteenpäin ja tunsin jalkapohjissani jotakin vetelää. Oliko se hevosenlantaa?! » HYYYIII! » kiljahdin, mutta en voinut perääntyäkään. Vetelä, lämmin sotku tunki varpaanväleihin ja se melkein haisikin ihan hevosenlannalta. Mieleni teki keskeyttää, mutta onneksi olin pian taas takaisin lämpimällä hiekalla ja matka jatkui. Sain laittaa kengät takaisin jalkaan, mutta se ei tuntunut kovin mukavalta likaisilla jaloilla. Kuulin hevosen hirnahduksen jostakin kaukaa. Pysähdyimme ja kuulin askelia edestämme. Sinte otti käsistäni kiinni ja työnsi ne jonkinlaiseen ämpäriin. Minulta pääsi taas kunnon kiljahdus, kun käteni osuivat pohjaan. En tiennyt yhtään, mitä se oli. Aivan kuin vettä, johon oli sekoitettu jotakin limaista. » Etsi niin kauan, kunnes löydät pienen, muovisen hevosen. » Sinte sanoi. Vastenmielisenä kaivelin ämpärin pohjia ja käteeni osui pikkuinen hevosfiguuri. Kaivoin sen ulos ja näytin Sintelle - ainakin oletin Sinten olevan siinä suunnassa - ja hän hymähti myöntävästi. Eteeni työnnettiin taas jonkinlainen astia, mutta tällä kertaa minun piti laittaa jalkani sinne. Vetäisin oikean jalkani pois kengästä ja laitoin sen astiaan. Tuntui kuin olisin upottanut sen limaämpäriin. Minun piti etsiä toinen muovihevonen ja nostaa se ylös varpaillani. Meni hetki, kunnes sain otteen siitä ja voitonriemuisena nostin sen ylös. Sinte talutti minua taas pitkän matkaa kunnes olimme taas nurmikkoalueella. » Pysy tässä, haen yhden jutun. » Sinte sanoi ja jätti minut seisomaan yksin keskelle hiljaisuutta. Sydämeni tykytti ja jännityin. Parin minuutin päästä aloin jo turhautua. Mikä vei niin pitkään? Halusin jo takaisin Kiran luokse. En kuitenkaan kauaa ehtinyt asiaa miettiä, kun yhtäkkinen kylmä vesisuihku salpasin hengitykseni. Kiljaisin vähintäänkin yhtä kovaa kuin edelliset leiriläiset ja minulta vei kauan ennen kuin palasin takaisin todellisuuteen. Sinte otti huivin pois silmiltäni. Hämmennyin, kun näin ympärilläni edelliset kastetut ja Sinten vesiletku kädessä. Hetken hiljaisuuden jälkeen kaikki alkoivat nauraa ja minä seisoin hölmistyneenä, vaatteet litimärkinä. Olimme tallin pesunurkkauksen kohdalla ja minulle näytettiin, mitä ämpäreissä ja astioissa oikeasti oli. En ollut saanut kädelleni matoja, vaan limaisia lelutoukkia. En ollut kävellyt lannassa, vaan pressun päällä, johon oli sekoitettu mutaa ja lämmintä vettä. Ämpäreissä oli järvivettä, joihin oli sekoitettu vesikasveja ja sammalta. Nauroin omille ajatuksilleni ja otin muiden ojentaman pyyhkeen kiitollisesti vastaan. » Onnittelut! Selvisit leirikasteesta! » Sinte sanoi hymyillen ja ojensi minulle Tutti Frutti -makeispussin. Istahdin muiden kastettujen seuraan tallin seinää vasten ja napsin karkkeja suuhuni odottaessani Sinin kastetta. Kun leirikaste oli ohi, kokoonnuimme kaikki takaisin talliin. Seuraavaksi ohjelmassa oli leirihoitsujen söpisnäyttelyt, mutta Ariaa ei näkynyt missään. » Missä Aria on? » » Eikö hän jäänyt odottamaan muita? » Pienen hetken päästä Wiewi huudahti, että Aria oli löytynyt. Hän oli piiloutunut heinäkasan taakse vettä valuen ja täristen. Sinte kiirehti hänen luokseen ja auttoi hänet ylös. » Olet nyt virallisesti kastettu tämän leirin jäseneksi. Ei ole syytä hävetä, Minkki kiljui kaksi kertaa sinua lujempaa. » hän nauroi. Minäkin naurahdin, vaikka se vähän jo nolotti. Aria hymyili ja rohkaistui. Kaikki kävivät vaihtamassa vaatteensa ja ripustivat vaatteensa kuivumaan pyykkinarulle. Sitten olikin aika lähteä puunaamaan leirihoitsut näyttelyitä varten! Kaikista pahinta leirikasteessa on tietenkin se jännitys, mitä tuleman pitää! Kyllä varmasti sua ja Siniä jännitti, kun olitte jonon häntäpäässä. Ehkä ehditte käydä läpi kaikki kauhuskenaariot? Toivottavasti leirikasteesta jäi kuitenkin hyvä mieli - ainakin sitä voi muistella jälkeenpäin! Kiitos hauskasta kuittaustarinasta! Palkinnoksi saat 30v€, valkoiset kisahousut ja turkoosit kuljetussuojat Majurille. Terkuin Sinte
|
|
|
Post by Ellen on Jul 15, 2016 14:31:01 GMT 2
Mulla lagaa kone tällä hetkellä siihen malliin, että en pääse julkaisemaan tänne tarinaani. Mä saan huomena käyttööni toisen koneen hetkeksi, jolla pystyisin tarinan julkaisemaan. Sopisiko tämä? Sopii hyvin! Voit myös lähettää tarinan mun sähköpostiin (tohvelon[at]gmail.com) jos se onnistuu paremmin! t. Sinte
|
|
|
Post by Ellen on Jul 17, 2016 0:53:13 GMT 2
Lentävät heinäverkot Heinäkuun minileiri, aihe 3
Aikamme Suomessa huipentui Metsälammen heinäkuun minileiriin. Emme aikaisemmin olleet olleet Briannan kanssa leirillä, joten uusi kokemus viehätti. Tamma viihtyikin upeasti leirillä keräten kiitosta hyvästä käyttäytymisestään. Islanninhevostamma herätti huomiota 5-käyntisyydellään, kun muutamaan kertaan erehdyin pyytämään siltä esimerkiksi passia ravin sijaan. Hiljalleen olin tutustunut muihin leiriläisiin ja aika kuluikin huimaa vauhtia eteenpäin hyvän yhteishengen ansiosta. Suomen maisemissa kelpasi majailla ja tänne kaipasikin aina ulkomailla ollessaan. Kaiken kiiren jälkeen oli mahtavaa päästä itse nauttimaan laadukkaasta ja hyvästä opetuksesta sekä muiden leiriläisten seurasta. Yömaasto ja leirikaste jäivät elävästi mieleen, sillä ne poikkeavat normaalista arjesta hyvällä tapaa. Harvoin kotipuolessa tuli lähdettyä yömaastoon tai hypättyä ilman satulaa. Briannakin rentoutui ihan eritavalla, kun meno ei ollut aina hikistä treeniä vaan välillä rentouduttiin oikein olan takaa. Mikään ei voita oman rakkaan kotimaansa luonnossa samoilua omalla ylläpitohevosellaan. Tälle leirille osallistumista ei tarvinnut katua kertaakaan. Sattuipa leirillä eräs mielenkiintoinen tapahtuma, kun Silja ja Sini päättivät järjestää meille muille pienen jäynän. Muutoin leiri sujui suhkot rauhallisesti, vaikka täytyy myöntää etten pannut pahakseni tyttöjen jekusta. Hevosleireihin ikäänkuin kuuluivat tälläiset tapahtumat. Olisihan se varsin tylsää jos mitään jännittävää ei tapahtuisi.
Hiljaisuuden vallattua perjantai-iltana majapaikkamme olivat nämä kaksi sankaria päättäneet hiipiä pihalle onnistuen siinä. Suurin osa meistä muista leiriläisistä hätkähtivät hereille pian tämän jälkeen kuuluvaan kolinaan majapaikkamme ovelta. Joku kuiskasi isoon ääneen nähneensä tallin sisältä taskulampun valon kajoa. Se sai muut hetkessä hereille ja varuilleen.
- Kuka siellä voi tähän aikaan olla? Eikai Sintekään nyt enää tähän aikaan tallissa ole? joku kyseli jännityneellä äänellä. Leiriläiset katselivat toisiaan syvän ihmetyksen vallitessa.
- Mennäänkö katsomaan? Yritetään olla herättämättä Sinteä, jos sielä ei ookkaan mitään, nii ei turhaan herätetä, kysymyksen kuultuaan porukka lähti yhteistuumin hiipimään kohti tallia. Matka tallille sujui hyvin jännittyneissä tunnelmissa, sillä kenelläkään ei ollut aavistustakaan mitä edessä olisi.
Saara avasi tallin ovet, jotka tuntuivat juuri sillä hetkellä narisevan eniten maailmassa. Kuin hiljaisesta sopimuksesta jokainen hiipi peräkanaa kohti karsinarivistöä, josta oli vielä hetki sitten kuulunut kolahdus. Nelijalkaiset ystävämme hörähtivät hiljaa ihmetellen miksi näin myöhäinen vierailu tallissa. Pierre huomasi ensimmäisenä tallinvintin oven olevan auki ja sieltä heikosti tulevan valojuovan. Porukka katsoi toisiaan pohtien mitä tehdä. Yhteisestä sopimuksesta lähdimme hiipimään hiljaa kohti heikkoa valoa. Hieman ennen portaita pysähdyimme ja jäimme hetkeksi arpomaan kuka kiipeäisi ensimmäisenä ylös katsomaan mitä siellä on. Lopulta päädyimme siihen, että kiipeämme peräkanaa ja jäämme ylhäälle odottamaan loppuja. Kaikkien päästyä ylös lähdimme hiipimään kohti valoa, joka tuli heinäkasan luota. Pian välillämme ei ollut enää juurikaan matkaa, jolloin pysähdyimme hetkeksi. Jännittynyt tunnelma oli käsinkosketeltavissa. Yhtäkkiä ilman halki lensi jokin, joka sai paikalla olevat kiljaisemaan kauhusta. Se jokin tömähti tallivintin lattiaan pehmeästi, jolloin heinäpaalien seasta pomppasi kaksi henkilöä suoraan eteemme. Parkaisin ääneen.
- Sini ja Silja!
- Tekö tämän kaiken takana olittakin?
- Oishan se pitäny arvata, et joku leiriläisistä tekee jonku jäynän! - Siriousli, mää meinasin saaha sydänhalvauksen!
- Tallisa ei sitä paitsi saa huutaa, joten toivua sopii, että alakertaan ei kuulunu ainakaan kovin isoon ääneen kiljaihdukset
- Oisitta nähäny ilmeenne! Kummituksenko luulitta nähäneenne?
- Vähemmästäki säikähtää!
- Mikä tosta muuten lensi?
- Heinäverkko. En tiennykkää, et pelkäätte semmosta
- Hah, näköjään kaikista tulee säikkyjä näin myöhään illalla. Kaikkia teki keksittä! - Kasku ei pintelilaatikko lentäny peräs!
- Lentävät heinäverkot sentään teijän kans kirjaimellisesti! Nyt pitää hiipiä takas majapaikkan iliman, et herätetään Sinte
- Siinä onki seuraava haaste, et saahaan tää porukka hiliaa takas nukkuun
- Hiliaa mäessä sitte
- Joojoo
Päästyämme takaisin majapaikkaamme porukka nukahti hiljalleen yksi kerrallaan, sillä jokaista taisi väsyttää päivän tapahtumat. Olihan tänäänkin päivällä tapahtunut vaikka mitä ja vielä tämä pieni perjantai-illan jännitys. Ansaitusti porukka nukahti aikanaan.
|
|
|
Post by Ellen on Jul 17, 2016 0:54:55 GMT 2
Lentävät heinäverkot
Heinäkuun minileiri, aihe 3 (Kappalejaot jne. näköjään pomppas taas miten sattuu.) Aikamme Suomessa huipentui Metsälammen heinäkuun minileiriin. Emme aikaisemmin olleet olleet Briannan kanssa leirillä, joten uusi kokemus viehätti. Tamma viihtyikin upeasti leirillä keräten kiitosta hyvästä käyttäytymisestään. Islanninhevostamma herätti huomiota 5-käyntisyydellään, kun muutamaan kertaan erehdyin pyytämään siltä esimerkiksi passia ravin sijaan. Hiljalleen olin tutustunut muihin leiriläisiin ja aika kuluikin huimaa vauhtia eteenpäin hyvän yhteishengen ansiosta. Suomen maisemissa kelpasi majailla ja tänne kaipasikin aina ulkomailla ollessaan. Kaiken kiiren jälkeen oli mahtavaa päästä itse nauttimaan laadukkaasta ja hyvästä opetuksesta sekä muiden leiriläisten seurasta. Yömaasto ja leirikaste jäivät elävästi mieleen, sillä ne poikkeavat normaalista arjesta hyvällä tapaa. Harvoin kotipuolessa tuli lähdettyä yömaastoon tai hypättyä ilman satulaa. Briannakin rentoutui ihan eritavalla, kun meno ei ollut aina hikistä treeniä vaan välillä rentouduttiin oikein olan takaa. Mikään ei voita oman rakkaan kotimaansa luonnossa samoilua omalla ylläpitohevosellaan. Tälle leirille osallistumista ei tarvinnut katua kertaakaan. Sattuipa leirillä eräs mielenkiintoinen tapahtuma, kun Silja ja Sini päättivät järjestää meille muille pienen jäynän. Muutoin leiri sujui suhkot rauhallisesti, vaikka täytyy myöntää etten pannut pahakseni tyttöjen jekusta. Hevosleireihin ikäänkuin kuuluivat tälläiset tapahtumat. Olisihan se varsin tylsää jos mitään jännittävää ei tapahtuisi. Hiljaisuuden vallattua perjantai-iltana majapaikkamme olivat nämä kaksi sankaria päättäneet hiipiä pihalle onnistuen siinä. Suurin osa meistä muista leiriläisistä hätkähtivät hereille pian tämän jälkeen kuuluvaan kolinaan majapaikkamme ovelta. Joku kuiskasi isoon ääneen nähneensä tallin sisältä taskulampun valon kajoa. Se sai muut hetkessä hereille ja varuilleen. - Kuka siellä voi tähän aikaan olla? Eikai Sintekään nyt enää tähän aikaan tallissa ole? joku kyseli jännityneellä äänellä. Leiriläiset katselivat toisiaan syvän ihmetyksen vallitessa. - Mennäänkö katsomaan? Yritetään olla herättämättä Sinteä, jos sielä ei ookkaan mitään, nii ei turhaan herätetä, kysymyksen kuultuaan porukka lähti yhteistuumin hiipimään kohti tallia. Matka tallille sujui hyvin jännittyneissä tunnelmissa, sillä kenelläkään ei ollut aavistustakaan mitä edessä olisi. Saara avasi tallin ovet, jotka tuntuivat juuri sillä hetkellä narisevan eniten maailmassa. Kuin hiljaisesta sopimuksesta jokainen hiipi peräkanaa kohti karsinarivistöä, josta oli vielä hetki sitten kuulunut kolahdus. Nelijalkaiset ystävämme hörähtivät hiljaa ihmetellen miksi näin myöhäinen vierailu tallissa. Pierre huomasi ensimmäisenä tallinvintin oven olevan auki ja sieltä heikosti tulevan valojuovan. Porukka katsoi toisiaan pohtien mitä tehdä. Yhteisestä sopimuksesta lähdimme hiipimään hiljaa kohti heikkoa valoa. Hieman ennen portaita pysähdyimme ja jäimme hetkeksi arpomaan kuka kiipeäisi ensimmäisenä ylös katsomaan mitä siellä on. Lopulta päädyimme siihen, että kiipeämme peräkanaa ja jäämme ylhäälle odottamaan loppuja. Kaikkien päästyä ylös lähdimme hiipimään kohti valoa, joka tuli heinäkasan luota. Pian välillämme ei ollut enää juurikaan matkaa, jolloin pysähdyimme hetkeksi. Jännittynyt tunnelma oli käsinkosketeltavissa. Yhtäkkiä ilman halki lensi jokin, joka sai paikalla olevat kiljaisemaan kauhusta. Se jokin tömähti tallivintin lattiaan pehmeästi, jolloin heinäpaalien seasta pomppasi kaksi henkilöä suoraan eteemme. Parkaisin ääneen. - Sini ja Silja! - Tekö tämän kaiken takana olittakin? - Oishan se pitäny arvata, et joku leiriläisistä tekee jonku jäynän! - Siriousli, mää meinasin saaha sydänhalvauksen! - Tallisa ei sitä paitsi saa huutaa, joten toivua sopii, että alakertaan ei kuulunu ainakaan kovin isoon ääneen kiljaihdukset - Oisitta nähäny ilmeenne! Kummituksenko luulitta nähäneenne? - Vähemmästäki säikähtää! - Mikä tosta muuten lensi? - Heinäverkko. En tiennykkää, et pelkäätte semmosta - Hah, näköjään kaikista tulee säikkyjä näin myöhään illalla. Kaikkia teki keksittä! - Kasku ei pintelilaatikko lentäny peräs! - Lentävät heinäverkot sentään teijän kans kirjaimellisesti! Nyt pitää hiipiä takas majapaikkan iliman, et herätetään Sinte - Siinä onki seuraava haaste, et saahaan tää porukka hiliaa takas nukkuun - Hiliaa mäessä sitte - Joojoo Päästyämme takaisin majapaikkaamme porukka nukahti hiljalleen yksi kerrallaan, sillä jokaista taisi väsyttää päivän tapahtumat. Olihan tänäänkin päivällä tapahtunut vaikka mitä ja vielä tämä pieni perjantai-illan jännitys. Ansaitusti porukka nukahti aikanaan. Jo oli yöllinen seikkailu tallivintillä! Pimeässä kaikki pienetkin rasahdukset nostavat niskavillat pystyyn. Onneksi säikäyttelijöiksi paljastuivat tutut leiriläiset Hauska kuittaustarina jännittävästä leiriyöstä! Palkinnoksi saatte 30v€, leopardikuvioisen ötökkäloimen sekä vaaleansiniset ratsastushousut kokopaikoilla. Kiitos osallistumisesta! terkuin Sinte
|
|