Tonttupuuhissa (salainen ystävä Joanna)
- Hei Joanna, lähdeksä mun kanssa maastoon? Ihan vaikka joku lyhyt lenkki vaan? kysyin hymyillen Joannalta, joka istuskeli vieressäni toimiston sohvalla siemaillen höyryävää glögiä paperimukista.
- Joo, miksipä ei? Mä ajattelin tänään muutenkin liikuttaa Selaa vähän kevyemmin, vaikka ilman satulaa tai jotain, Joanna kertoi.
- Okei, eli maastoon, ilman satulaa? virnistin. - Nähdäänkö vaikka puolen tunnin päästä pihalla?
- Sopii! Ainiin höh, Helmi asuu sivutallissa, Joanna kutristi kulmiaan. Kohautin pahoittelevasti harteitani ja join viimeisetkin glögit oman mukini pohjalta. Sain tähdättyä heittoni suoraan huoneen toisella puolella olevaan roskikseen.
- Maali!
Kävelin reippaasti kohti sivutallia kypärä käsivarrellani roikkuen. Matkalla bongasin Helmin onneksi karsinastaan loimi päällä, joten sen siistimiseen ei kuluisi sen enempää aikaa. Ainoastaan ponin pää oli aivan märkä, ja otsaharjasta valui vesipisaroita.
- Voi Helmi, oleksä työntänyt pääsi lumipenkkaan? lepertelin ja annoin pusun tamman turvalle. Kiiruhdin reippaasti hakemaan Helmin suitset ja harjapakin varustehuoneesta. Ponin satula olikin jäänyt melko vähäiselle käytölle nyt viimeaikoina, sillä olin ratsastanut viimeaikoina paljon maastossa paljain selin.
Kiikutin varusteet Helmin karsinan eteen ja pujahdin ponin karsinaan. Helmi tervehti minua tunkemalla turpansa kainalooni ja kerjäämällä herkkupaloja.
- Sori, ei mulla ainakaan nyt ole sulle mitään, sanoin rapsuttaen Helmiä korvan takaa. Helmi näytti epäuskoiselta, mutta yritin hymyillä sille nätisti huolimatta siitä, että tiesin taskuni pohjalla olevan pari heppanamia.
Heitin Helmin kevyttoppaloimen karsinan oven päälle, ja kaivoin pitkäharjaksisen pölärin harjapakista. Helmi näytti lähes nukahtaneelta, kun suin sen reippain ottein läpi. Tamman korvat roikkuivat sivuilla ja alahuuli lerputti.
- Ootko sä jo kyllästynyt tähän ainaiseen maastoiluun? Mä kun ajattelisin, että sä mieltäisit sen paljon mukavammaksi kuin ainaisen maneesin kiertämisen, taputin Helmiä kaulalle.
Kietaisin suojat ponin jalkoihin ja vilkaisin sitten kelloa. Olin juuri sopivasti aikataulussa, ellen jopa hiukan ajoissa. Painaisin kypärän päähäni ja työnsin hanskat taskuihini. Nappasin Helmin suitset karsinan edessä olevasta koukusta ja lämmitin kuolaimia käsieni välissä.
- Sano aaa.. maanittelin ja tarjosin Helmille kuolaimia suuhun. Jouduin kutittelemaan sitä hieman suupielestä, ennenkuin poni suostui ottamaan kuolaimet suuhunsa.
Huomasin Joannan ja Selan tulevan jo päätallin suunnalta, joten vedin hanskat käsiini ja maiskutin Helmin liikkeelle.
- Juuri sopivasti, Joanna hymyili, ja talutti Selan tallipihalla olevan puupenkin viereen. Hän pyyhkäisi hieman enimpiä lumia pois sen päältä, jonka jälkeen kipusi sen avulla kevyesti Selan selkään.
- Mä nousen aina tästä, mun ei tarvitse kuin istua, mutisin ja laskeuduin pehmeästi Helmin selkään kaivon reunalta.
- Älä putoa sinne kaivoon, Joanna tirskui.
- Pöh, en tietenkään, puolustauduin ja keräsin ohjat sopivalle tuntumalle. - Minne mennään?
- Mmm, mennäänkö vaikka Harjulenkin kautta Niitylle, ja sitten isoo tietä pitkin pois? Joanna ehdotti.
- Juu, käy mulle, sanoin ja käänsin Helmin nenän kohti Metsälampea.
Hevoset kävelivät rentoina satunnaisesti pärskähdellen. Helmi nyki ohjaa pidemmäksi ja pureskeli kuolaintaan.
- No okei sitten, tuhahdin ja annoin ohjien valua sormieni välistä parin stopparin verran. Sela laahusti tasaisesti edessämme häntä huiskien puolelta toiselle.
- Ravataanko? Joanna kysyi, ja keräsi ohjaa hieman lyhyemmäksi.
- Ravataan vaan, vastasin, ja painoin pohkeeni Helmin kylkiin. Sela lähti suuriaskeliseen raviin, mutta Joanna tasapainotteli sen kyydissä taitavasti.
- Eiks sillä ole aika iso ravi? kysyin ääni pätkien Helmin selästä.
- Hah, on tällä vähän, mutta se on tosi pehmeä, Joanna huikkasi naurahtaen. Minunkaan ei tarvinnut juuri keskittyä tasapainon säilyttämiseen, sillä myös Helmin ravi oli varsin tasaista, ja olinhan istunut siinä jo varmasti useita kymmeniä tunteja.
Oikaisimme Harjulenkiltä suoraan niitylle, jolloin jouduimme ylittämään pienen ojan. Selaa aluksi hirvitti hypätä ojan yli, ja Joanna joutui suostuttelemaan sitä hetken.
- Heii, ei se ole ollenkaan vaarallista, Joanna sanoi matalalla äänellä ja patisteli paikallaan steppaavaa Selaa astumaan pienestä ojasta yli. Vihdoin Sela keräsi itsensä, ja vähän turhankin suurella loikalla pääsi turvallisesti ojan yli.
- Herranjumala! Joanna kiljaisi, mutta ehti juuri tarrata kiinni Selan kaulasta, ennenkuin muksahti maahan. - Yritiksä lentoon lähteä?
- Voi ei, Sela!
Päätimme niityllä ottaa muutaman laukkapätkän, ennenkuin jatkaisimme takaisin tallille. Helmi ja Sela jo aavistivat, mitä seuraavana oli luvassa, joten ne tuskin malttoivat pysyä käynnissä.
- Pitäisikö nää päästää kärsimyksistään? virnistin Joannalle, joka nyökkäsi innostuneen näköisenä.
Helmi ja Sela syöksyivät matkaan lumi pölisten. Ne suorastaan pomppivat epämääräistä laukkaa paksussa, mutta pehmeässä lumihangessa. Vaikka tammat kuinka juoksivat, huippuvauhti oli melko säälittävää, kun voimat suuntautuivat pääosin ylöspäin. Nauroimme Joannan kanssa vatsat kippurassa, kun Helmi ja Sela puskivat sisukkaasti korvat hörössä lumihangen läpi.
Niityn toisessa päässä hidastimme hevoset raviin. Helmi ravisteli protestoiden päätään, sillä se olisi väsymyksestä huolimatta halunnut juosta vielä.
- Kuulkaas ponit, musta tuntuu ettei teidän sydämet kestä enää toista kierrosta. Puuskutatte aika lailla, Joanna nauroi.
Annoimme hevosten ravata vähän rennommin valmiilla uralla palautukseksi, ennenkuin lähdimme takaisin tallia kohti. Helmi ja Sela venyttelivät kaulaansa maata kohti ja pärskivät äänekkäästi.
- Huh, teille taisi sittenkin tulla ihan kova treeni tosta hangessa laukkaamisesta, taputin Helmin hikistä kaulaa. En oikeastaan ollut varma, oliko se hionnut vai vain kastellut itsensä hangessa, mutta joka tapauksessa tamma oli melko märänpuoleinen.
- Tallissa sulle pitää laittaa lämmin loimi, ettet vilustu, Joanna jatkoi nojautuen halaamaan Selan kaulaa. Ilta alkoi jo hämärtyä, vaikka kello oli vasta kolmen kieppeillä. Onneksi kevät lähestyi koko ajan, jolloin saataisiin taas nauttia pitkistä, valoisista päivistä!
Tallipihalla tulimme alas hevostemme selästä ja taputimme niitä kovasti.
- Hienosti Helmi, ja kiitti sulle seurasta, siirsin katseeni Joannaan päin. Meillä olikin ollut superkiva reissu.
- Ei mitään, tää pitää ottaa joskus uusiksi, Joanna hymyili. Huikkasin heipat Joannalle ja tartuin Helmin ohjiin. Talutin tamman omaan karsinaansa, jossa riisuin siltä suitset ja suojat.
- Oho, nää taisi saada automaattipesun tossa matkalla, katsahdin läpimärkiin suojiin, jotka todennäköisesti pitäisi laittaa piakkoin kuivumaan. Vein Helmin suitset varustehuoneeseen ja niputin ne omalle paikalleen. Etsin varustekaapista pyyhkeen, sekä lämpimän fleeceloimen ja viltin, joissa Helmin olisi mukava kuivatella.
- Moi taas pupu, mä toin sulle lämmikettä, hymyilin ja aloin kietomaan fleecevilttiä Helmin kaulalle. Asettelin loimen vielä sopivasti ponin selkään, jotta se pitäisi myös kaulalla olevaa vilttiä paikoillaan. Helmi oli hieman epäluuloinen loimiviritelmääni kohtaan, mutta ajattelin sen tottuvan kyllä.
- Ethän sä halua seistä täällä kylmässä ihan märkänä, vai mitä?
Kun olin saanut Helmin kuivattelemaan lämpimässä, hiivin hieman salamyhkäisenä toimistoon omalle kaapilleni. Olin piilottanut kaappini pohjalle punaiseen lahjapaperiin käärityn pehmeän paketin. Varmistin, ettei ketään ollut tulossa, ja laskin sitten nopeasti paketin toimistossa olevan joulukuusen alle. Hyvää joulua, Joanna!
// Tässä samalla mä voisin antaa myös joululahjan Joannalle, eli EQP:stä
Cassiel - Ratsastusloimi "Joulu", 60v€, ja maksut siis tietysti mun piikistä