|
Post by Vilja on Apr 6, 2015 14:53:50 GMT 2
Matka Nidavelliriin oli sujunut pääsiäisruuhkista huolimatta tehokkaasti, ja olimme saapuneet tilalle täysin aikataulussa. Tallikierroksella pääsimme näkemään ponilaukkatilan toimintaa lähietäisyydeltä, ja koko porukka kuunteli opasta suurella mielenkiinnolla. Tilava ympäristö oli tarkkaan suunniteltu ja kaikkien kunnosta pidettiin hyvin huolta, poneja oli niin paljon, ettei laskuissa pysynyt mukana, ja apukäsiä oli hurja määrä hoitamassa, treenaamassa ja muuten vain puuhailemassa ponien kanssa. Vapaa-ajalla osa siirtyi jo rauhoittumaan vierashuoneisiin, mutta me muut päätimme vielä katsella ympärillemme ja tutustua poneihin. Pääsimme osallistumaan kilpaponien treeneihin avustamalla ponien harjaamisessa, ja hetkeä myöhemmin seurasimmekin silmät suurina, kuinka nämä ponit kiisivät radalla hurjaa vauhtia. Seuraavana aamuna Nidavellirissä kävi hulina jo ennen kuin olimme kaikki ylhäällä. Kilpailupäivä vietettiin mukana tohinoissa, ja pääsimme tutustumaan laukkakilpailuiden kulisseihin joka puolelta. Oli kiinnostavaa nähdä, mitä kaikkea kilpailuiden aikana tapahtuu, miten kilparatsut suoritukseen valmistellaan ja miten kisan jälkeen toimitaan. Kun olimme saaneet opastetun kierroksen päätökseen ja nauttineet kisaravintolan antimista, oli aika lähteä rauhalliselle maastolenkille. Luultavasti jokaista vähän jännitti lähteä tuntemattomilla laukkaponeilla tuntemattomille maastoreiteille, mutta huomasimme nopeasti, että meille valitut ratsut eivät olleet yhtä reaktiivisia kuin radalla näkyneet kuumat kisapelit - onneksi! Maastossa oli mukavaa, ja vaikka vauhti pysyi rauhallisena, ei reitillä tullut tylsää. Teiden pohjat olivat oikein hyvät, ja tällaiselle maastohirmulle ne olivat oikeaa herkkua. Noin tunnin mittaisella reissulla pääsimme ihastelemaan vaihtuvia maisemia, kun hölkkäsimme metsäteiden, peltojen ja niittyjen kautta takaisin laukkatilalle, jossa kilpailut olivat yhä käynnissä. Ratsunani ollut Pinja sai lenkin jälkeen kunnon puunauksen ja paljon rapsutuksia, jotta seuraavana päivänä se olisi yhtä mukava ratsastaa, kun pääsisimme kokeilemaan oikeaa laukkaratsastusta. Sunnuntaina saimme opiskella jockeyn pikatutkinnon, kun pääsimme laukkaradalle kokeilemaan, miltä laukkaponin kyydissä tuntuu. Olin valinnut ratsukseni Lillin, jonka varustin muiden mukana harjoittelua varten. Tamma vaikutti sopivan rauhalliselta ensimmäistä laukkaponikokeiluani varten, joten kiipesin varmoin mielin ruunivoikonkimon ponin satulaan. Ensiksi kuljimme rauhallisessa laukassa muutaman kierroksen verran, samalla opetellen oikeanlaista istuntaa ja muisteltiin eilisen illan putoamissimulaattorista saamiamme oppeja. Harjoittelukierrosten jälkeen jokainen sai halutessaan ottaa reippaamman kierroksen, ja totta kai minäkin halusin mennä lujempaa! Vaikka Lilli olikin vähän leppoisampi kuin näkemäni kilpurit, osasi sekin mennä kovaa. Meille oli luvattu, että harjoittelun jälkeen halukkaat saisivat kokeilla kunnon kiihdytyksiä lähtökarsinoista. Olin ensiksi ajatellut jääväni vain katsomaan, kun muut hurjastelisivat radalla, mutta harjoittelukierrosten jälkeen mieleni oli muuttunut. Halusin päästä tuntemaan vauhdin huuman, tuulen kasvoillani ja kuulla ponin kavioiden kopinan maata vasten... tälle kokeilulle valitsin ratsukseni eilisen maastoratsuni Pinjan, jonka olin todennut myös varmaksi kaveriksi. Oman vuoroni tultua jännitys alkoi tiivistyä vatsanpohjalle, ja lähtökarsinassa ehdin jo epäillä valintojani, taitojani ja selviytymiseni todennäköisyyttä ennen kuin portit avattiin ja Pinja pinkaisi ketterästi liikkeelle. Voi sitä vauhtia, emmekä menneet vielä täysiäkään! Ruunivoikko tamma kiisi laukkarataa pitkin kahden muun ponin kanssa. Pysyin tukevasti opitussa istunnassa ja vaikka mieleni teki ummistaa silmät ja vain toivoa parasta, pidin katseeni edessä ja keskityin olemaan häiritsemättä ratsuani. Vauhti tuntui alkuun kamalan kovalta, mutta siihen tottui nopeasti. Kylmä tuuli löi terävästi vasten kasvoja, eikä sen huminalta kuullut edes Pinjan kavioiden tasaisia lyöntejä radan pohjaa vasten. Kun oli aika hiljentää, kanssani ratsastaneet jockeyt ohjeistivat, miten ponia kannattaa lähteä jarruttamaan. Laukkaratsut eivät pysähtyneet heti ensimmäisestä pidätteestä, eikä sellaisista vauhdeista täyttä stoppia noin vain tehtykään. Pinja siirtyi rauhallisemmasta laukasta raville ja sen kautta käyntiin, ja aika tuntui hidastuneen vauhdin mukana. Laskeuduin yllättävän tukevasti maankamaralle, vaikka jalat tuntuivatkin jännittävän kokemuksen jälkeen löysältä makaronilta. Risuesteille minua ei saatu houkuteltua, vaan jättäydyin katsomon suojiin seuraamaan, kun rohkeimmat pääsivät niitäkin testaamaan. Vauhdintäyteisen ratsastuksen jälkeen jäähdyttelimme reippaat ratsut ja hoidimme ne huolellisesti pois. Vatsa murisi jo vaativasti, joten hevoset hoidettuamme siirryimme suorinta tietä syömään viimeiselle aterialle, joka olikin kunnon pääsiäisateria kaikkine herkkuineen. Vatsat täynnä suuntasimme pakkaamaan ja siivoamaan jälkiämme. Viikonloppu täynnä tapahtumia oli väsyttänyt matkustajat niin, että kotimatka taittui suurimmaksi osaksi unten mailla. Mahtavasta retkestä ponilaukkatallille riitti kerrottavaa ja muisteltavaa pidemmäksikin aikaa! Kiitoksia kuittauksesta! Ihanaa kuulla että viihdyit reissulla Nidavelliriin. Me saatiinkin kokea hirmuisen paljon uutta, laukkaponit olivat myös minulle ihan uusi käsite ennen Nidavellirin reissua. Jännittävistä kokemuksista laukkaradalla jäi varmasti hyviä muistoja kotiin kannettavaksi Vauhti tuntui varmasti ihan oudolta, eihän sellaista pääse kokemaan Metsälammen tuntiratsuilla
Palkinnoksi kuittauksesta 20v€ sekä teddyromaani ja kevättakki. Lisäksi jokainen osallistuja saa Nidavelliristä muistoksi jockeyn kilpapaidan sekä korillisen suklaamunia
- Sinte
|
|
|
Post by Minkki on Apr 8, 2015 13:58:30 GMT 2
Viikonloppuretki Nidavelliriin 3.-5.4.2015.
Perjantai 3.4. - Lähtö
Tallipihalla kävi kova kuhina ja hälinä. Kaikki olivat innostuneita tulevasta retkestä ponilaukkatalli Nidavelliriin. En ollut itse ennen vieraillut minkäänlaisilla "erityistalleilla", joten minun oli aivan pakko päästä mukaan. Tarkistin ainakin kymmenennen kerran, että minulla oli kaikki mukana; vaihtovaatteita, ratsastusvaatteet, kamera, puhelin ja laturi hätätapausten varalta, diabetesvarusteeni, muistikortti kameralleni ja hammasharja sekä hiusharja ja kynät sekä piirustusvihko. » Joko me lähdetään? » joku huusi intoa puhkuen ja tämä aiheutti vielä suuremman kohinan väkijoukossa. Kaikki kokoontuivat Sinten ympärille silmät loistaen. » No hyvä on! Olen tilannut meille bussikuljetuksen rautatieasemalle, koska minun pieneen Audiini eivät kaikki kuusitoista mahdu. » Sinte sanoi hymyillen samalla, kun bussi kaarsi tallin pihaan. Kaikki siirtyivät syrjään laukkujensa ja rinkkojensa kanssa, jotta bussi mahtui kääntymään. Ovet aukenivat suhisten ja paljastivat sisällä istuvan hyväntuulisen kuljettajan. » No päivää! Täälläkö oli niitä innokkaita ponityttöjä juna-asemalle menossa? » mies huikkasi iloisesti. » Totta totisesti. Näitä ei pidättele mikään. » Sinte nauroi ja kävi maksamassa meidät etukäteen. » Siitä vaan sisään tytöt! Ponit odottavat teitä. Minä olen muuten Janne. » mies sanoi iloisesti. Porukka ryntäsi bussiin kinastellen ikkunapaikoista. Vain minä ja Tepa odotimme kiltisti, kunnes pahin ruuhka oli ohi ja etsimme mukavan paikan bussin perältä. Bussin ovet sulkeutuivat ja ilma täyttyi innostuneesta rupattelusta. Bussin lähtiessä liikkeelle vilkutimme Sintelle, joka hymyili takaisin ja alkoi pakata kamojaan autoon. Janne laittoi meille musiikkia radiosta ja tutun kappaleen soidessa kaikki alkoivat hoilaamaan mukana. [Itse en niin One Directionista kyllä välitä, mutta tämä biisi tuo vaan kesän niin hyvin mieleen!] » LET'S GO CRAZY CRAZY CRAZY 'TIL WE SEE THE SUN! I KNOW WE ONLY MET BUT LET'S PRETEND THIS LOVE! » raikui bussin käytävillä saaden tunnelman nousemaan kattoon. Noin 45 minuutin matkan jälkeen saavuimme rautatieasemalle ja kiitimme Jannea matkasta. Hän huikkasi meille » eipä se mitään » ja katsoimme haikeina, kuinka bussi kaarsi poispäin. » Tulee kyllä ikävä! » Silja huokasi. Me muut nyökkäilimme perässä nähden Sinten punaisen Audin pysäköivän parkkipaikalle. Sinte nousi autosta ja hymyili nähdessään meidät. Kun kaikki tarkistivat, että tavarat olivat koossa, lähdimme porukalla rautatieaseman isoista lasiovista sisään. Katselin ympärilleni. » Junan lähtöön on vielä puoli tuntia aikaa, voitte käydä ostamassa vaikka hieman namia evääksi. Matka on melko pitkä. » Sinte sanoi hymyillen. Jälleen väkijoukkomme alkoi siirtyä läheiseen kioskiin. Itse päätin ostaa jotain hieman terveellisempää, koska diabeetikolle ei ollut hyvä syödä vain karkkia. Aida lupasi tulla kanssani toiselle kioskille, koska hän ei halunnut ruuhkan keskelle. Silmäni seikkailivat hyllyillä kunnes päädyin lopulta ostamaan rusina-pähkinäsekoituksen sekä tonnikalaleivän ja Mehukatti-päärynämehun. Aida nappasi mukaansa suuren karkkipussin, pienen limsapullon ja kolmioleivän. Maksettuamme ostokset menimme istumaan Sinten luokse penkille, jonka hän oli varannut ryhmällemme. Pikkuhiljaa aloimme siirtyä terminaalille numero 6, jonne junamme oli määrä saapua parissa minuutissa. Lopulta kovaäänisesti putputtava juna pysähtyi raiteille avaten ovet puhisten. » Menkää parijonoon! Meille on varattu istumapaikat vaunu numero 4:n perältä. » Sinte sanoi kovaäänisesti ja hymyili. Matkasta tulisi aivan upea!
Tien päällä
Kaikkien löydettyä istumapaikkansa alkoi jälleen iloinen rupattelu poneista, tallialueesta ja puhuipa joku myös sen oikean tapaamisesta. Tirskuimme Tepan kanssa tyttöjen jutuille - kuka ehtisi ajatella poikia, kun vastassa oli oikeita laukkaponeja ja hyvää seuraa? Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen juna alkoi putputtaa jälleen eteenpäin terminaalien vilistessä silmissä. Ilonkiljahdukset täyttivät vaunun saaden pari muuta matkustajaa katsomaan tyttöihin pahasti. » Käyttäydytäänhän nyt siististi eikä meluta. » Sinte sanoi lempeästi ja sai tytöt rauhoittumaan.
Tunnin matkan jälkeen nälkä alkoi kurnia mahassa ja aloin kaivaa insuliinejani laukustani. Tepa katsoi uteliaasti minun laskiessani eväsleivän paketissa kerrottuja hiilihydraatteja. » Onko tuo vaikeaa? » hän sanoi ihmetellen. Ravistin päätäni ja hymyilin. » Siihen tottuu, aivan niin kuin pistämiseenkin. » Ottaessani neulani esiin ja nostaessani paidanhelmaani Tepa meni vitivalkoiseksi työntäessäni neulan vatsaani painaen insuliinit sisään. » Sattuuko se? » Tepa kuiskasi pelokkaana. Nauroin ja ravistin jälleen päätäni. » Kun sen tekee nopeasti, ei sitä ehdi edes huomaamaan. » sanoin ja pakkasin tarvikkeet takaisin napaten eväsleipäni haukaten siitä suuren palan. Leipää mässyttäessäni katsoin ulos ikkunasta ohi kiitäviä maisemia auringonsäteiden leikitellessä tummilla farkuillani. Eväspaketit alkoivat rapista ympäri vaunua ja pian myös Tepa aukaisi karkkipussinsa räsähtäen.
Matka meni todella nopeasti Tepan kanssa rupatellen ja piirtäen. Piirtelimme hevosia vihkoni nurkkiin ja unelmoimme meille valituista ratsuista. Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen bussin kajarit ilmoittivat meidän saapuneen päämääräämme ja pakkasimme nopeasti tavaramme takaisin laittaen roskat roskikseen. Astuimme ulos junasta ja vedimme sisään raikasta ulkoilmaa. Tepa ja minä olimme päättäneet olla pari matkan aikana, jotta kumpikaan ei joutuisi olemaan yksin. Keräännyimme rautatieaseman pihalle odottelemaan Sinten tilaamaa minibussia. » Bussi tulee! Bussi tulee! » joku kiljui ja osoitti tieltä pihaan kaartuvaa ajoneuvoa. Tämä bussinkuljettaja tuntui yhtä mukavalta kuin edellinen. » Moikka! Minä olen Eero ja olen teidän kuljettajanne nyt sekä kotimatkallanne. Tulkaahan autoon, niin lähdetään tapaamaan laukkaponeja! Taffel odottaakin teitä jo innolla ja huhujen mukaan teitä odottaa oikea juhlapöytä! » Eero sanoi esitellen itsensä hymyillen. Tytöt kiljuivat riemusta ja syöksyivät ikkunapaikoille kinastellen. Minä ja Tepa asetuimme bussin takapenkeille iloisesti lauleskellen ja hyräillen.
Vihdoin perillä!
Lopulta pitkän odotuksen jälkeen minibussi kaarsi suurikokoisen tallin vieressä olevalle hiekkatielle. Lumikasoja oli siellä täällä, mutta auringonvalo valaisi hyvin kunnostetun tallin ja sai kaikki hyppäämään ulos bussista samantien. » Pitäkää hauskaa! » Eero huikkasi kaartaen bussin takaisin. Sinte laittoi meidät parijonoon vaikka kaikki olisivat halunneet rynnätä samantien katsomaan suloisia poneja. Maltoin mieleni, mutta sisimmässäni halusin kiljua ilosta. Tallipihaan saapuessamme parijono hajosi epämääräiseksi väkijoukoksi, jokainen puhui toistensa päälle osoitellen aitauksissa laiduntavia poneja ja tallin ovia. Minua ja Tepaa hävetti hieman kavereidemme käytös, mutta lopulta totesimme, että paikka oli todellakin henkeäsalpaava; useampi suuri, kunnostettu pihatto sekä muutama pieni sellainen sekä laitumia ja harjoitusrata ja ties mitä muuta. Suuri päärakennus oli ikään kuin kartano. Kauaa emme ehtineet aluetta katsoa, sillä tallista astui esiin pitkä ja hoikka, ruskeatukkainen nainen. » Moikka! Tässäkö ne Metsälammen innokkaat hevostytöt nyt sitten ovat? Minä olen Taffel. » nainen esittäytyi hymyillen lempeästi. » Tässähän me! Eivät ole rauhoittuneet hetkeksikään, korvani soivat vieläkin! » Sinte voihkaisi korviaan pidellen ja sai Taffelin hymyilemään entistä enemmän. » No, teillä on ollut varmasti pitkä ja rankka matka, tulkaahan toki ruokapöytään! » Taffel sanoi viittoen meitä päärakennusta kohti. Kenelläkään ei ollut mitään sitä vastaan.
Kaikki rauhoittuivat sisälle mentäessä. Riisuimme kengät ja ulkovaatteet eteiseen ja katselimme ympärillemme. Talon seinät oli täytetty poneista otetuilla kuvilla; joissakin oli emä ja varsa, jotkin olivat todella hurjannäköisistä laukkakilpailuista ja jotkut olivat komeita rakennekuvia. Ruusukkeita ja sydämiä oli liimattu kuvien kehyksiin. Olohuoneeseen saapuessamme ryhmä hajosi pieniin ryhmiin tutkimaan taloa tarkemmin. Minä katselin lasiovista hyllyä, joka oli täytetty erilaisilla pokaaleilla ja kunnianosoituksilla. » Onko täällä nälkäisiä ihmisiä? » kuului huuto keittiöstä ja salamannopeasti olohuone tyhjeni. Istuimme Tepan kanssa Alexandran ja Destinyn viereen. » Tämä on ihan mahtava paikka. » Destiny kuiskasi meidän muiden nyökytellessä perässä. Taffelin tuodessa ruokaa pöytään muistin äkkiä jotain ja sanoin tulevani ihan pian takaisin. » Unohdin insuliinit laukkuuni. » sanoin ja Taffel nyökkäsi lempeästi hymyillen.
Laitettuani insuliinit nuoleskelin huuliani antaen silmäni seikkailla pöydän antimissa. Kuumaa hernekeittoa, patonkia, kaakaota, banaania ja muita hedelmiä ja jälkiruuaksi kotitekoista suklaavanukasta. » Kyllä tämä on oikeaa luksusta! » Alexandra huudahti lapaten suuret kasat keittoa ja monta palaa patonkia lautaselleen. » Mukavaa, että maistuu. Syökää vain sydämenne kyllyydestä! » Taffel hihkaisi istahtaen syömään Sinten viereen. Hiljaisuus laskeutui pöytään Taffelin ja Sinten rupattelua lukuunottamatta, kun nälkäiset tytöt kahmivat ruokaa vatsaansa. Minun haukatessani patonkia Destiny rykäisi. » Koska me saadaan katsoa poneja? » hän kysyi ujosti, mutta kohteliaasti. Sinte ja Taffel purskahtivat nauruun. » Kunhan syötte nyt ensin ja purette tavarat, niin pääsette tutustumaan karvapalleroihimme. » Taffel vastasi saaden Destinyn nyökkäämään.
Kun kaikki olivat lopulta syöneet itsensä ähkyyn - minä mukaan lukien - Taffel johdatti meidät päärakennuksen vieressä oleviin leiriläismökkeihin. Meidät jaettiin neljän henkilön porukoihin ja Sinte sai oman huoneensa. Minun kanssani samaan huoneeseen tulivat Tepa, Silja ja Janna. Huoneesta löytyi kaksi kerrossänkyä, neljä kaappia, suurehko pöytä sekä neljä tuolia, ikkuna tallipihalle ja kaikille oli laitettu puhtaat, hevoskuvioiset lakanat. Saimme so*a yläpedeistä rauhan merkeissä; minä ja Tepa menimme ylös ja Silja ja Janna saivat alapedit. Purimme vaatteemme kaappeihin ja järjestin kaksi rakasta pehmoleluani sänkyyni asettaen insuliinipakkaukseni pöydälle. Kun kaikki olivat jotenkuten kotiutuneet, Sinte ja Taffel kutsuivat meidät tallipihalle tutustumaan tallin ympäristöön ja poneihin. Asetuimme epämääräiseksi ringiksi heidän ympärilleen Taffelin selostaessa Nidavellirin historiaa ja toimintaa. Kiersimme tallialueen ympäri Taffelin kertoessa vielä vähän lisää tietoa tallin menneisyydestä. Seuraavaksi saimme siirtyä talliin. Taffel antoi meille vapauden käydä itse kulkemassa tallin ponit läpi, sillä hänen mielestään olisi turhaa käydä yli sata hevosta läpi ja selostaa yksityiskohdat. Tästä me kaikki olimme samaa mieltä. Ennen kuin ryntäsimme ponien luo, Sinte muisti juuri jotakin. » Ainiin, voisitte tässä samalla etsiä myös tuleva maastoratsunne! Alexandralle Noppa, Minkille Keke ja Aidalle Nukke... » Sinte selosti ja yksi kerrallaan tytöt lähtivät etsimään ratsuaan. Selailin karsinoiden nimilappuja silmilläni kunnes pysähdyin. Not My Cup of Tea Nips "Keke". Kurkistin karsinaan ja olin pakahtua. Karsinasta minua tuijotti ruunivoikonkirjava lewz.. leiwz... lewitzer-ori! » Onpas sinulla vaikeasti lausuttava rotu, poika... » hymyilin ja nojasin karsinan oveen. Näköjään muutkin alkoivat löytää ratsunsa, sillä ihastuksen huudahdukset täyttivät tallin. Sintekin oli löytänyt pollensa ja puheli sille hiljaa.
Noin kello 18 keräännyimme takaisin Sinten ympärille. » Loppuajan teillä on vapaa-aikaa, jonka saatte käyttää haluamallanne tavalla. Harjoitusradalla treenataan juuri poneja, niitä voitte käydä katsomassa. Tiluksilla saa kulkea, saatte ottaa kuvia poneista, mutta karsinoihin ja aitauksiin ette saa mennä. Illalla lämmitetään sauna ja syödään tuhti iltapala ennen nukkumaanmenoa! » Sinte ilmoitti tyttöjen liuetessa ympäriinsä. Itse juoksin pikaisesti mökkiimme hakemaan kameraa ja otin salaman pois päältä. Tepa saapui paikalle oman kameransa kanssa ja yhdessä valokuvailimme hevosia ja otimme yhteiskuvia tallin edessä. » Tästä tulee kivoja matkamuistoja! » Tepa nauroi ja nyökyttelin.
Ilta kahdeksan maissa meidät kutsuttiin iltapalalle Sinten mennessä lämmittämään saunaa. Näyttelimme kauniita otoksia kavereillemme ja jotkut selostivat, kuinka mahtavaa oli nähdä poneja treenissä. Iltapalaa mussutellessa iloinen puhe täytti pöydän ja tytöillä tuntui olevan loputtomasti kysymyksiä Taffelille. » Miten kauan olet oikein pitänyt Nidavelliriä? » » Miten sinulla on varaa pitää näin suurta tallia? » » Mikä on paras laukkaponisi? » Muutaman minuutin päästä Sinte ilmestyi ovelle. » Täällähän pommitetaan sinua oikein kunnolla. Mutta kuka haluaa saunaan? » Keittiön täyttivät riemunkiljahdukset ja tyttöjoukko ryntäsi ulos. Vilkutin Taffelille ja juoksin muiden mukaan kohti höyryävää saunarakennusta.
Lauantai 4.4.
Heräsin aamulla kello 5:30 auringon säteiden paistaessa kasvoilleni. Meille ei ollut sanottu varsinaista herätysaikaa, kun kerta vieraana olimme, saimme nukkua hieman myöhempään. Olin kuitenkin halunnut käydä katsomassa Kekeä ja olla hyvissä ajoin valmis, sillä tänään Nidavellirissä olisi kilpailupäivä! Sinte oli kertonut, että tallilla järjestettäisiin ponilaukkajaoksen alaiset laukkakilpailut sileällä ja risuesteillä. Nousin mahdollisimman hiljaa portaat alas herättämättä muita kunnes Jannan pää tupsahti peittojen alta. » Joko sinäkin olet hereillä? Luulin, että olisin täällä ainut aamuvirkku! » hän suhahti ja heilautti peitot päältään. Lähdimme hipsimään käytävään pyjamissamme ja vetäisimme ulkovaatteet päälle. //Anteeksi muuten, että joissakin kohtaa diabetes ilmenee tarinoissa, mutta joissakin ei! \\ Juoksimme päärakennukseen ja avasimme oven varovasti. » Oi, kun Taffel on ollut ihana! » kuiskasin. Sieppasimme mukaamme mandariinit ja patongit mennessämme ulos. Hihitimme juostessamme talliin, jossa törmäsimme Taffeliin. » Mitä ihmettä minä näen? Ettekö te malttaneet edes syödä ja pukea rauhassa? » hän nauroi pidellessään täplikästä ponia riimun päässä. Rapsutimme hullunkurisen näköistä ponia ja hymyilimme. » Ei näin ihanassa paikassa voi nukkua! » huudahdimme yhteen ääneen. Taffel nauroi entistä enemmän ja katsoi meihin lempeästi. » Teillä on kyllä aikaa valmistautua. Ja tänäänhän on kilpailupäivä! » hän sanoi iloisesti. » Pääsette tutustumaan kisoihin oikein lähietäisyydeltä. Sovimme Sinten kanssa, että pääsette tutustumaan tuomarointiin ja kilpailueläinlääkärin toimintaan sekä seuraamaan ponien kisapäivää läheltä aina kuntoon laitosta niiden "poislaittoon". Pääsette myös osallistumaan kilpailijoiden radalleheittoon ja palkintojenjakoon. » Janna ja minä olimme äimän käkinä. Niin paljon asioita kulissien takana ja me pääsisimme tutustumaan niihin näin läheltä!
Taffelin kehotuksesta painuimme sisälle syömään ja pukemaan, ponien tervehtiminen sai jäädä myöhempään. Päärakennuksessa oli jo suurin osa porukasta ja Sintekin oli hereillä. Kaikki katsoivat meitä ihmetellen sotkuisine hiuksinemme. » Missäs te olette olleet? » Sinte kysyi kummastuneena. » Me käytiin tallissa, kun ei saatu enää unta. Tavattiin Taffelkin! Tänään on kilpailupäivä! » Janna selitti innoissaan. Nyökkäsin vahvistukseksi. » No mutta tytöt! Kisat alkavat vasta neljän tunnin päästä! Istukaahan nyt alas. Kello on vasta puoli seitsemän. » Sinte rauhoitteli. Tottelimme ja istahdimme syömään patonkimme loppuun. » Mutta pian piha alkaa kyllä täyttymään vierailevien kilpailijoiden autoista, joten olkaa varovaisia. »
Puoli kymmeneltä olimme vihdoin saaneet aamurutiinit suoritettua ja kaikki aikoivat nyt mennä katsomaan, mitä Taffel puuhasi. » Entä jos me olemme vaan hänen tiellään? » Silja kysyi huolestuneena ja katsoi Sinteen päin. » Hän on nimenomaan luvannut teille esittelevänsä kilpailuarkea. Menkää vain mukaan oppimaan uutta! » Sinte sanoi hymyillen. Siljakin rentoutui ja niin lähdimme tyttöporukalla etsimään Taffelia. Löysimmekin hänet laukkaradalta haravoimasta sen alustaa ja hän tuntui ilahtuvan meidän tulostamme. » Sieltähän te tulettekin! Haluaisitteko auttaa hieman radan tasoittamisessa? On kamalan raskasta yhdelle ihmiselle tasoittaa kokonainen laukkarata! Välineet löydätte tallin perältä, sieltä nurkasta. » Taffel sanoi pyyhkien otsaansa. Innokkaina tallityttöinä kipaisimme hakemaan välineet ja alkoi kova uurastus. Puolet porukasta aloitti toisesta päästä kenttää ja toinen toisesta. Saadessamme urakan valmiiksi Taffel hymyili leveästi. » Hienoa työtä tytöt! Kiitoksia paljon. Normaalisti minulla olisi tallityöntekijöitä apuna, mutta he ovat viemässä poneja sisälle. »
Parin tunnin päästä piha oli jo aivan täynnä autoja ja trailereita, poneja ja vieraita ihmisiä. Tunsimme itsemme orvoiksi kaiken sen tuntemattoman keskellä, mutta onneksi Taffel ilmestyi jälleen pelastamaan meidät. » Kiinnostaisiko teitä tulla katsomaan kilpailueläinlääkärin työtä? » hän kysyi energisesti kädet lanteilla. » Joooooo! » kuului yksimielinen vastaus. Taffel johdatti meidät avoimelle alueelle laukkaradan vieressä. Valkotakkinen eläinlääkäri kokeili siellä juuri ruunikon ponin jalkoja omistajan pidellessä sitä paikallaan. Eläinlääkäri hymyili ja viittoi meitä lähemmäksi. » Heippa! Minä olen Emma ja toimin Nidavellirin kilpaeläinlääkärinä. Teen jokaiselle osallistuvalle hevoselle eläinlääkärintarkastuksen, jotta ne ovat varmasti terveitä. Ettehän tekään haluaisi juoksukisoihin sairaana? » Emma kysyi vilkaisten meihin. » Sehän olisi ihan kamalaa. » kuiskasi Tepa muiden nyökytellessä perässä. Emma hymyili. Poninkin omistaja hymyili meille Emman tutkiessa ponin selkää. » Eläinlääkärin työ on todella tärkeä kilpailuissa. Me tarkastamme hevosten kisakunnon ja terveyden. Me myös tunnistamme hevoset niiden mahdollisten mikrosirujen avulla. Mittaamme muun muassa sykkeen, katsomme liikkeet ravissa ja käynnissä mahdollisten ontumien vuoksi sekä kuuntelemme sydänäänet. Tunnustelemme myös niiden koko kehon läpi varmuuden vuoksi. » Emma selitti. Nyökkäilimme innokkaina. Miten jännittävää kilpailueläinlääkärin työ olikaan!
Emman selittäessä meille kaiken mahdollisen työstään Taffel pyysi meidät talliin. Saisimme nähdä, miten hevoset varustettaisiin kisoja varten. Hän oli hakenut varusteet jo valmiiksi ja pysähtyi valkea ponin viereen. » Eräs tallityöntekijöistäni osallistuu tähän kisaan, joten satuloin ponin hänelle valmiiksi. » Taffel selosti. » Tämä tässä on laukkasatula, se on melko pieni ja kevyt, jotta hevonen mahtuu käyttämään selkäänsä kunnolla. Laukkasatula eroaa normaalista satulasta siinä, että jalustimet roikkuvat läpän päällä eivätkä hevosen etujalkojen läheisyydessä. » hän kertoi osoittaen jalustimia. Satula todella oli kummallisen näköinen. » Onko tuossa vaikea istua? » kysyi Rosa uteliaana. » Ei siinä oikeastaan ole vaikeaa istua, jos on saanut jockeykoulutuksen. » Taffel sanoi. Hän asetti satulan ponin sä'älle ja liu'utti sen tämän selkään. Tamma säpsähti hieman satulavyön kiristystä, mutta rauhoittui sitten Taffelin ottaessa turpahihnattomat suitset. » Useimmiten laukkahevoislla on normaalit suitset, mutta kuten näette - joskus niissä ei tarvitse olla turpahihnaa. Suitset saattavat olla myös muovisia, hevosen omistajan väreihin siteerattuja. » Katsoimme uteliaina, kuinka suitsetkin menivät ponin päähän kuin nakutettu. Tamma hörähti kuin vanha tekijä ja kuopi maata. » D-kuolaimet ovat yleisimpiä vaikkakin perusniveliäkin käytetään. Ai niin, ja satulahuopaan kiinnitetään yleensä ponin lähtönumero. Hevosen suitsiin voi laittaa silmälaput, jos hevonen häiriintyy helposti muista hevosista. Tarpeen vaatiessa - jos jockey on vaikka liian kevyt - voidaan satulaan lisätä painoa lyijyillä, tästä syystä jockeyn paino mitataan ennen satulointia. Ruohokentillä hevoselle saatetaan laittaa ruohohokit, jotka ehkäisevät liukastumista. » » Tuossahan on ihan kamalasti asiaa, mitä hevoselle pitää pukea! Entäs jockey? » kysyin kummastuneena. Mitä ratsastaja laittaisi päälle? Taffel hymyili. » Jockeyillä on päässään kypärä, kuten meilläkin ratsastaessamme. Kypärä poikkeaa kyllä mallistamme hieman, se ei ole yhtä "suuri" ja saattaa joskus olla myös hieman eri mallinen. Kypärän päälle puetaan usein omistajan värien mukainen silkkikangas. Raippa saa olla lähdöissä mukana, kuten normaalisti raveissakin on. Jockeyn päällä on tietenkin omistajan värien mukainen paita sekä asuun sointuvat housut, jotka ovat usein valkoiset. Jockeyllä saattaa olla päässään myös suojalasit, jotta rapa, roiskeet tai tuuli ei häiritse suoritusta. Nyt viemme ponin lämmiteltäväksi. »
Saadessamme sivistystä, miten laukkahevonen valmistetaan ja lämmitellään, saimme vihdoin päästä tuomaritorniin katsomaan tuomarointia. Ponit oli laitettu jo lähtöboxeihin ja sieltä kuului kiljuntaa ja kavioiden kopinaa. Taffel oli mukanamme ja selitti meille tuomaroinnin saloja. Lopulta pääsimme eroon tiedontuputtamiselta ja kiljuimme innosta, kun lähtömerkki annettiin. Hevoset syöksyivät täyteen laukkaan emmekä olleet uskoneet, että ponit pääsisivät noin lujaa menemään. Jotkin hevoset vikuroivat alussa, mutta näyttivät kirineen hyvin matkaa huonosta alusta huolimatta.
Parin tunnin kuluttua kaikki lähdöt oli menty ja saimme osallistua palkintojenjakoon. Taffel antoi meille palkinnot ja saimme kiinnittää ne voittajaponien suitsiin. Itse kiinnitin erään valkean ponin mustiin nahkasuitsiin sinisen ruusukkeen. Palkintojenjaon jälkeen tallipiha alkoi pikkuhiljaa tyhjetä, mitä nyt pari hevosta vielä jäähdytteli maastossa ja osaa lastattiin trailereihin. Pääsimme kurkkimaan vielä, miten Taffel "poislaittoi" samaisen valkean ponin, jonka hän oli satuloinutkin. Tallityöntekijä oli nuori tyttö, joka esitteli itsensä Alisaksi. » Se oli aivan mahtava, tulimme kolmanneksi risuesteillä! » Alisa sanoi kasvot punoittaen. Onnittelimme häntä hymyillen. » Huvittaisiko teitä lähteä maastoretkelle? Nidavellir tarjoaa ponit! » Alisa huudahti. » Tietysti! » sanoimme yhtenä kuorona ja kiiruhdimme hakemaan meille valitut maastoratsut.
Kun hevoset saatiin satuloitua, pääsimme vihdoin tallipihaan. Satulavyöt tarkistettiin ja lopulta saimme nousta selkään. Keke oli aivan ihana ja hörisi iloisesti kootessani ohjat. Ohjasin oriin muiden perään jonoon ja annoin sen käynnin viedä mukanaan. Iloisesti hyräillen hevosjono lähti maastoon Alisa kärjessä, auringonvalon leikitellessä ponien harjoilla. Saimme ravata pienen pätkän metsäaukiolla ja siitä ponit nauttivat täysin siemauksin. Keke ei ryöstäytynyt käsistä eivätkä ponitkaan vaikuttaneet olevan niitä tavallisia tallaajia, jotka tekivät ties mitä jekkuja, kun silmä vältti. Maaston loppusuoralla saimme laukata pätkän kunnes saavuimme takaisin tallipihaan. » Se oli aivan maaahtavaa! » kuulin ympäriltäni ja nousin Keken selästä. Ori tuuppi minua päällään ja puhalsi. Nauroin ja talutin oriin talliin suudellen sen turpaa. Alisa jutteli mukavia samalla, kun riisuimme hevoset varusteista ja harjailimme ne puhtaaksi ravasta ja liasta. Keke oli todella mukava hoidettava eikä se näykkinyt tai potkinut. Siivosimme tallia ja autoimme hevosten ruokkimisessa kunnes ulkona alkoi hämärtää. Taputin Keken lapaa ennen kuin lähdimme tallista kohti päärakennusta. Kun saavuimme sisälle, Taffel käveli meitä vastaan. » Ennen kuin asetutte syömään ja rentoutumaan, haluaisiko joku kokeilla vielä jokaisen jockeyn käyttämään putoamissimulaattoriin? Voittaja saa valita elokuvan! Tietenkin saunan jälkeen. »
En ollut itse uskaltautunut simulaattoriin, mutta suurin osa tytöistä halusi kokeilla sitä. Katselin vierestä, kuinka he kiljuivat ilosta ja vauhdista. Loppujen lopuksi Tepa oli pärjännyt kaikkein pisimpään ja arpoi nyt katsottavaa elokuvaa. » Hmmm... Miten olisi Tähtiin kirjoitettu virhe? » hän kysyi. Kaikki vastasivat yhteen ääneen sen olevan ihana elokuva - minä mukaan lukien. Taffel hymyili. Sinte ilmestyi jälleen ovelle ja hihkaisi. » Onko täällä lisää innokkaita saunojia? » hän kysyi. Itse rakastin saunomista, joten ryntäsin mukaan. Mukaan tarttuivat myös Tepa, Alexandra, Minja, Silja, Destiny, Sede ja Vilja. Saunomisen jälkeen Taffel asetteli videota valmiiksi, kun menimme kokoamaan omia tortillojamme. Koko porukkamme asettui sohvalle - ja sen ympärille - katsomaan elokuvaa. Tortillat maistuivat mahtavilta - Taffelin täytyi olla jonkin sortin MasterChef -voittaja!
Elokuvan loppuessa kaikki olivat aivan naatteja ja painuivat hampaiden pesun kautta pehkuihin. Itse en saanut vielä pitkään aikaan unta, joten selailin kamerani kuvia. Muistikortti oli jo miltei täynnä. » Minun täytyykin vaihtaa muistikortti huomenna. » sanoin itsekseni haukotellen, kunnes nukahdin.
Sunnuntai 5.4.
Olin tuttuun tapaani jo aamu kuudelta täysin hereillä. Tällä kertaa edes Tepa ei ollut herännyt seurakseni, joten istuskelin päärakennuksen keittiössä mutustellen viinirypäleitä katsoen ulos ikkunasta. Ikkuna antoi mukavan näkymän harjoitusradalle, joka nyt ammotti tyhjyyttään eilisten kisojen jäljiltä. Näin vilauksen hevosen takapuolesta tallin suunnalla ja ahmin loput ruuat vatsaani ennen kuin vetäisin ulkovaatteet päälleni ja juoksin ulos. Taffel oli jo antamassa hevosille aamuruuat ja moikkasin häntä. Pysähdyin tasaamaan henkeäni Keken karsinan eteen oriin työntäessä päänsä ulos minua kummastellen. » No huomenta pörriäinen! Mitäs kuuluu? » sanoin leperrellen ja silittelin oriin kermanväristä kaulaa. Keke hörisi, mutta jähmettyi nähdessään Taffelin lähestyvän kauraämpärin kanssa. » Täällä ollaan jo seurustelemassa! Sääli, että sulhasesi taitaa pitää tästä enemmän. » hän nauroi ja väistyin, jotta Taffel pääsisi kaatamaan kaurat hevosen ruokakuppiin. Kaurat ropisivat astiaan ja saivat Keken suorastaan syöksymään apajille. Tyytyväinen rouskutus täytti tallin Taffelin pyyhkiessä käsiään housuntakamukseensa. » Päästäänkö me tänään taas ratsastamaan? » kysyin uteliaana ja otin osan ämpäreistä syliini. » Tietenkin pääsette! Halukkaat saavat kokeilla oikeita kiihdytyksiä lähtökarsinoista ja saatte myös kokeilla risuesteitä, jos tahdotte. Paljon vauhtia siis luvassa! » Nyökkäsin hymyillen. Tästä tulisi mahtava päivä!
Noin kello kymmeneltä kaikki olivat päässeet ylös sängystä raskaan kisapäivän jälkeen. Sinte haukotteli hörppien aamukahviansa tukka pörrössä. » Sinä se sitten olet ikuinen aamuvirkku! En meinannut saada muita ollenkaan ylös. » hän huokasi haukotuksen lomassa. » En tahdo lähteä! » huudahdin ja istuin muiden seuraksi aamiaispöytään. » En minäkään! » » Täällä on niin kivaa! » Sinte hymyili ravistaen päätään. » Taffelilla on muutakin tekemistä kuin teidän paimentamisenne. Ja mitenkäs teette koulun suhteen? Ja entäs Metsälammen kauramoottorit? Eikö teille tule yhtään ikävä niitä? » Hiljaisuus laskeutui kaikkien ylle. » Minulla on kyllä vähän ikävä Halia... » » Minä ikävöin Maran temppuja! » » Entä jos Hurmos on ihan hätääntynyt ilman minua! » » No mutta, kuka haluaa ratsastamaan? » Taffel huudahti ja sai kaikki kiljumaan täytty kurkkua. Sinte piteli korviaan ja huokaisi.
Alle puolessa tunnissa kaikki olivat jo tallissa satuloimassa hevosiaan. Keke oli yhtä ihana kuin eilenkin; se seisoi kiltisti minun kiristäessäni satulavyötä vielä yhden reiän tallin pihassa ja rapsutti etujalkaansa päällään. » Kuten jo varmaan tiesittekin, tänään pääsette kokeilemaan kiihdytyksiä harjoitusradalle halutessanne. Jos teitä epäilyttää vähänkin, niin suosittelen jäämään pois. Emme toki halua vaaratilanteita ja vahinkoja. » Taffel neuvoi. Tiesin kyllä heti haluavani sinne Keken kanssa. Ori oli selvästi juossut ennenkin, koska se miltei ryntäsi liikkeelle ohjatessani sen rataa kohti. Menimme siistissä parijonossa Taffel etukärjessä rautiaalla ponillaan. Vierelläni ratsasti Aida kirjavalla Nukke-ponilla » Nukke on todella suloinen! » sanoin ihastellen. Keke pärskähti mustasukkaisena. » Niin se onkin! Olin ihan äimänä, kun näin sen ensimmäistä kertaa. Mutta Kekekin on aivan ihanan näköinen, aivan kuin joku karamelli. Aiotteko kokeilla rataa? » Aida sepitti iloisena. » Tietysti! Ei tällaista tilaisuutta voi jättää väliin. » sanoin ja ohjasin Keken radalle muiden sekaan.
Asetuimme ringiksi Taffelin ympärille ja kuuntelimme korvat tarkkana. » Ennen kuin pääsette lähtemään yhtään minnekään, kysyn, kuinka moni teistä haluaa kokeilla kiihdytystä? » Ensin tuli aivan hiljaista, kunnes minä nostin käteni ja muutkin rohkaistuivat. Pian meillä oli yhteensä yksi, kaksi, kolme, neljä... yksitoista kättä ylhäällä! » Hienoa, että innokkaita on! Ne, jotka eivät halua osallistua tähän, voivat mennä radan ulkopuolelle Sinten ohjeistukseen. Hän pitää teille omaa ohjelmaa. Muut jäävät tänne. » Taffel selitti. Keke oli aikeissa mennä mustan shetlanninponin perään, mutta pidätin oria. » Pääset juoksemaan. » kuiskasin sen korvaan ja taputin sen kaulaa hellästi. Taffel rykäisi ja ohjasi meidät riviin. Hän käänsi poninsa, jotta näkisimme kaikki. » Valitan, mutta ette vieläkään pääse pälkähästä. Minun on nähtävä, kuinka hyvät taidot omaatte. Katsokaas näin. » Taffel sanoi. » Kun nostatte laukan, muistakaa kevyt istunta. Rennot kädet, kantapäät alhaalla, katse eteenpäin kuten aina ratsastaessa. Nouskaa jalustimille ja antakaa hevoselle täysi valta käyttää takapäätään. Jos teitä pelottaa, voitte ottaa ensin pienen laukkapätkän ja pidentää, jos siltä tuntuu. Pakko ei ole. » Harjoittelimme kevyttä istuntaa paikallamme monta kertaa ennen kuin Taffel laittoi meidät jonoon 20 metrin päähän nähdäkseen, miten sujuisi. Olin ensimmäisenä jonossa, koska muut eivät uskaltaneet aloittaa. » Onnea Minkki! Sinä pystyt siihen! » Aida huusi takaani hymyillen. Keräsin ohjat Keken steppaillessa paikallaan ja istuin syvemmälle satulaan. » Onko valmista, Minkki? » Taffel huusi. Näytin peukkua ja tunsin, kuinka sydän hakkasi ilmassa. » Valmiina, paikoillanne... Mene! »
Puristin pohkeitani saadakseni Keken liikkeelle. Ori ravasi iloisesti pari metriä kunnes kehotin sen laukkaan. Aloitimme rauhallisesti, jotta ehtisin rytmiin mukaan. Hitaasti aloin nousta jalustimille, antaen oriille enemmän valtaa takaosalle ja pian kiisimme kuin kotkat meren yllä. Tuuli humisi korvissa ja vedet valuivat silmistä Keken kiihdyttäessä entistä enemmän Taffelia kohti. Sydämeni löi niin tiheään, että olin varma sen lähtevän kohta lentoon. Sen hetken oli vain minä ja Keke. Me liitämässä halki taivaan. Maaginen hetki loppui kuitenkin pian Taffelin antaessa hidastuskäskyn. Pidätin Kekeä hellästi, mutta ori jatkoi vielä pinkomistaan. Pidätin lisää ja vihdoin Keke hidasti raviin, sitten käyntiin ja lopulta pysähtyi. Se pärskähti ja puhalsi. Halasin Keken kaulaa hymyillen, kun Taffel ilmestyi vierellemme. » Se oli aivan mahtavaa! Et arkaillut yhtään vaan menit samantien mukaan menoon! Oikein hienoa! Tuollaisia jockeyita tänne tarvittaisiinkin. » Punastuin kehuista ja asetuin syrjään katsomaan muiden suorituksia. Aida pärjäsi todella hyvin, siitä huolimatta, että Nukke veti pari ilopukkia laukkasuoralla. Ratsukko tuli loppuun yhtä hymyssä suin kuin minäkin.
Kun kaikki olivat päässeet kokeilemaan pientä spurttia, oli tuomion aika. » Nyt, kun kaikki ovat näyttäneet minulle taidonnäytteen, olen tullut siihen tulokseen, että sovellutte kaikki kiihdytykseen! » Taffel julisti ja sai kaikki halimaan ponejaan ja hihkumaan innosta. Tytöt kehuivat toistensa suorituksia saaden iloisen ilmapiirin kaikkien ylle. Taffel ohjasi meidät lähtökarsinoihin, joihin ponit menivät tottuneesti. Taffel meni tuomaritorniin juontamaan leikkimielistä kilpailua. Tytöt supisivat hiljaa ratsuillensa näiden korskuessa ja kuopiessa maata. » Noniin, täällä näyttäisi olevan jo aivan valmista! » kuului kajareista. » Valmistakaa ponit! Valmiina... » Keke alkoi steppailla hermostuneena ja heitteli päätään. » Paikoillanne... » Pidätin oria ja kuiskin sen korvaan itsevarmoja sanoja. » NYT! » kajahti ilmoille. Lähtökarsinoiden ovet avautuivat ja ulos syöksähti yksitoista hulmuavaa harjaa ja korskuvaa päätä. Keke oli kolmen kärjessä ja tuntui aina vain kirivän ja kirivän edessämme olevaa Nukkea ja Aidaa. Kärjessä näytti olevan Alexandra mustalla Nopalla. En suotta pidätellyt Kekeä, ori halusi niin kovasti juosta ja voittaa. Kevyt istuntani heilahti hieman, kun ori yhtäkkiä pompahti sivulle ja kiihdytti siitä Nuken ohitse. Ohjasin nolona ponini takaisin reitillemme ja aloimme kiriä Noppaa. Ori oli näköjään päättänyt voittaa, sillä se kiihdytti entisestään, kun maaliin oli enää parikymmentä metriä. Vauhti kiihtyi, kiihtyi, kiihtyi... Mutta sitten tapahtui jotakin odottamatonta. Keke kompastui sotkeutuessaan jalkoihinsa ja pärskähti. Muut ponit kiihdyttivät ohitsemme tömisten ylittäen maaliviivan. Viimeisenä tuleva Silja pysähtyi kohdallemme ja katsoi meihin huolestuneena. Taffel juoksi meitä kohti. » Miten kävi? Sattuiko teihin? » hän kysyi pelästyneenä. » Kunnossa ollaan! Mutta tämän pojan omatunto taisi saada kolauksen... » tirskuin ja silitin Keken kaulaa. Ori pärskähti pettyneenä kävellessämme maalille muiden kanssa. Alexandra oli näköjään voittanut koko kilpailun.
Ratsastuksen jälkeen nälkäiset ratsastajat kerääntyivät pöydän ääreen pääsiäisen juhla-aterialle. Pöytä notkui herkuista; pashaa, suklaamunia, mämmiä ja kermavaahtoa, karjalanpaistia, kalkkunafileitä, valkosipuliperunoita... Pöydässä kerrottiin innokkaina laukkaspurteista, kuinka nopeasti ponit olivat juosseet ja - myös minun ja Keken kömmäilyä kauhisteltiin, kuinka hirveältä se näytti. Kaikkien syödessä itsensä ähkyyn Sinte vilkaisi kelloa. 16:05. » Voi että! Kello on jo noin paljon. Meidän täytyykin alkaa jo pakata kamojamme kasaan. » Koko porukan hymyt hyytyivät ja marmatus täytti pöydän. Sinte pysyi kuitenkin tiukkana ja määräsi kaikki huoneisiin pakkaamaan tavaransa. Minusta tuntui haikealta laittaa kamerani laukkuuni. Olin saanut ison kasan muistoja reissulta enkä tulisi ikinä unohtamaan Kekeä. Majuri odotti kuitenkin kotona enkä saanut unohtaa sitäkään. Raahatessamme laukkujamme ulos Taffel antoi meille vielä omat jockey-paidat ja pienen korillisen suklaamunia. Kiitimme kohteliaasti ja kävimme kaikki halaamassa Taffelia, kiittäen retkestä enemmän kuin laki sallii. Taffel nauroi ilon olevan hänen puolellaan. Hyvästelimme hevoset ja nousimme minibussiin haikeina vilkuttaen Taffelille. Pian Nidavellir ja sen upea tallipiha jäivät mutkan taakse ja matka kohtia kohti alkoi. Voi että, ihan hirmuisen pitkä kuittausteksti - tässä meni varmasti monta tuntia! Ei suinkaan näin pitkiä tarvitse kirjoittaa, vähempikin olisi hyvin riittänyt Pienensin vähän tekstikokoa, että lukiessa ei tarvitse kelata niin paljoa alaspäin sivua.
Tosi kiva kuulla että teillä oli hyvä viikonloppu. Pääsitte maistamaan ponilaukkojen huumaa, parasta oli varmaan kokeilla radalla ratsastusta ihan käytännössä! Eihän tällaista missään nimessä pääse kokemaan Metsälammen tuntiponeilla, ihan tottahan se on. Hurjan tarkka tarina koko viikonlopusta, tässä sai loistavan kattauksen viikonlopun tapahtumista ja osallistujien fiiliksistä. Kiitoksia kuittauksesta!
Palkinnoksi kuittauksesta saat 30v€ sekä karvasatulan ja kevättakin. Lisäksi Nidavellir lahjoittaa jokaiselle osallistujalle muistoksi jockeyn kisapaidan ja korillisen suklaamunia.
t. Sinte
|
|