28.3.13 Tarinamaasto

[Sinte]

TARINAMAASTO 28.3.

Lähdemme tallin pihasta klo 17.00 kiertämään lenkkiä osallistuneiden kesken. Osallistua saa siis 27.3. asti, ja 28.3. voi vielä lähettää osallistumisensa riskipelillä: ehdit mukaan, jos osallistut ennen kuin päivitän kutsun. Lähetäthän tarinasi joko tähän alle tai sähköpostiini ([e-mail]). Sähköpostiin lähetetyt tarinat siirrän tähän keskusteluun, ja laitan arvostelun sähköpostiin ja tähän alle.

Lähdemme tallipihasta isolle tielle Ruususen Suurtallin suuntaan. Emme kuitenkaan käänny Ruususeen vievälle tielle, vaan Kävelemme risteyksen ohitse. Käännymme ennen Rajajoen siltaa tien oikealta puolelta kulkevalle Jokipolulle. Kuljemme Jokipolkua Harjupolun risteykseen, josta oikaisemme Harjunlenkille. Harjunlekkiä lähdemme kulkemaan vastakkaiseen suuntaan, saunalle päin. Harjun jälkeen oikaisemme rantatielle, ja kävelemme saunan ohitse takaisin tallipihaan.

Osallistumiset tähän alle muodossa:
Nimi - Hevonen

Osallistujat:

jensba - Heidi OK
Sussu - Myssy
Frango - Salli
Eikka - Roni OK
Vickan - K.V Bjoern OK
Minni - Viirun Veto
Tuire N. - Mörkövaaran Majuri OK
Meiju K. - Maire OK

Attachments:

[Sinte]

Vickan kirjoitti 23.3.

Vickan & K.V Bjoern

Kampesin itseni Börjen selkään jakkaralta ja melkein tipahdin jo suoraan alas oripojan ottaessa muutaman nopean sivuaskeleen. Nopeat refleksit kuitenkin pelastivat jälleen, enkä valitettavasti päässyt tällä kertaa nolaamaan itseäni. Säädin jalustinhihnoja sopivammiksi ja lähdin ratsastamaan kohti Sinteä, maastoreissumme vetäjää. Me saimme luvan kulkea hänen takanaan, jotta Börjelle ei tulisi kilpailuhaluja, laukkuri kun on.

Pelkkää kävelemistä oli ensin pitkän pätkän, koska tie oli osittain liukas eikä Sinte varmuuden vuoksi päästänyt meitä edes ravailemaan. Poikettuamme kuitenkin tieltä metsäpolulle, saimme luvan ravata. Börjehän olisi tietysti mieluumin laukannut, ja sain tehdä kunnolla töitä saadakseni sen menemään ravia sievästi Sinten perässä. Ravattuamme hetken aikaa Sinte käski kaikkien pysähtyä ja varmisti kaikkien olevan ok laukkaamisen suhteen. Itse pyysin kuitenkin lupaa mennä kaikkia ennen, jotta vaaratilanteilta säästyttäisiin, ja sain kuin sainkin luvan laukata kunnes näkisin oikealle haarautuvan tien, jossa minun pitäisi odottaa muita.

Annoin Börjelle laukka-avut, ja istuin satulaan saadakseni Börjen ymmärtämään, ettei sen pitänyt mennä nyt täysiä. Täysiä tai ei, lujaa kuitenkin mentiin eikä naamalle lävähtänestä kuusenoksista säästytty myöskään. Muiden saapuessa myös tielle sai meidän maastoretkemme jatkua; ei tosin rauhallisesti, sillä laukkailusta innostunut Börje kiiti eteenpäin hurjaa ravia, ja sen muistan ihan vain siitä, että sormeni olivat kipeät monta päivää reissun jälkeenkin!


Sinten kommentti

Börje vaikutti reippaalta tapaukselta, ja huomasin sen jo kun lähdettiin tallipihasta. Onneksi sait kuitenkin orin pysymään aisoissa koko maaston ajan. Mielestäni oli varsin hyvä idea, että laukkasitte polunhaaraan ennen muita! Mukava tarinanpätkä, onnistuit kirjoittamaan lopetuksen hyvin ilman sen suurempia sepustuksia: tämä osa-alue taitaa olla minulle hankalinta kirjoittamisessa!

[Tuire N]

Tuire N. - Mörkövaaran Majuri

Lähdimme hieman yli viisi Metsälammen Ratsutallin pihasti isoa tietä kohti. Kävelimme rauhallisesti vielä jonkun matkaa isoa tietä pitkin, jotta hevoset lämpenivät ja tiekin oli hieman liukas sieltä täältä. Kiristimme tahtia, mutta emme nostaneet laukkaa, koska vetäjä eikä varmasti kukaan osallistujakaan halunnut ottaa riskiä ja rikkoa hevostaan liukkaalla tiellä. Näimme edessämme pienen joen ja sen yli kulkevan sillan, mutta harmikseni reittimme ei kulkenut sinne, vaan käännyimme oikealla olevalle polulle. Polku toisaalta kulki aika läheltä jokea ja kuulimmekin sieltä oikein keväistä solinaa, kun vesi puroili hataran jää- ja lumikerroksen alla.

Kuljimme kapeaa polkua todella pitkään ja pääsimme jo ravaamaan sekä laukkaamaankin sen varrella. Majurilla ei ollut kiire minnekään ja itsekin näytin meidän hieman rauhallisemmasta temmosta. Olisin voinut jäädä pidemmäksikin aikaa kulkemaan tälle polulle, mutta eräällä osallistujalla oli hieman vauhdikkaampi ratsu allaan, joten meidänkin täytyi hieman nostaa tahtia, jotta emme jäisi ihan hännille ja odotuttaisi muita.

Siirryimme kolmannessa risteyksessä toiselle polulle, joka johti meidät melkein heti hieman isommalle tielle. Tämä tie kulki komean harjun vierestä ja mietiskelin kuinka kiva olisi vierailla sielläkin Majurin kanssa. "Ehkäpä meidän pitää tulla joskus ihan kahdestaan täällä käymään, voisin uskoa että pientä maksua vastaan saisimme käyttää näitä maastoja", juttelin hevoselleni. Majuri pyöritteli korviaan kuunnellessani minua ja ympärillään kuuluvia luonnon ääniä ja saatoin vain naurahtaa, niin hassulta se näytti.

Oikaisimme pienen metsikön läpi toiselle tielle, joka kulki tallin nimeä kantavan vesistön ympäri. Tai oikeastaan talli varmaankin sai nimensä lammen nimestä. Metsälampi oli todella kaunis, keskellä oli vielä reilusti jäätä ja lumikerroskin sen päällä, kun taas rannat oli jo sulaneet useamman metrinkin verran. Aurinko hohti kauniisti tummassa vedessä.

Ohitimme rantasaunan, sen jälkeen vasemmalla puolella oli laituri ja samalla puolella kuin sauna oli seuraavaksi pikkutalli - Näin vetäjä kertoi edessäni. Pikkutallin jälkeen ohitimme oikealla olevan talon ja päätallin edustalla nousimme satulaista. Taputtelin vielä kertaalleen Majurin hieman märkää kaulaa. "Emmehän me edes laukanneet paljon ja muutenkin tahti oli aika hidasta, niin miksi sie olet näin märkä", ihmettelin ääneen hevoselleni. "Se on tuo kevätaurinko", maaston vetäjä Sinte sanoi. "Niinpä, sehän se", sanoin hymyillen ja kiitin maastoreissusta. Sanoin hänelle lopuksi, että haluaisin kysyä häneltä erästä asiaa, kunhan hän kerkeää. Sovimme, että odottelen meidän trailerin luona, koska hänellä ei menisi varttia pidempään lopettelussa. Niinpä siirryin hoitamaan ratsuni kuntoon ja odotin innolla pääsisimmeki tulemaan tänne uudestaan.


Sinten kommentti

Majuri näytti nauttivan keväisestä säästä lenkillä. Harmihan se tietysti oli, ettei päästy menemään sen kovempaa liukkaan ja kovan pohjan takia. No, lähempänä kesää päästään vähän reippaammille maastoille! Kiva nähdä, että tykkäsitte Majurin kanssa meidän maastoista. Kieltämättä ne ovat kehujensa arvoiset – luonnonkaunis harjumaisema ei voi muuta kuin näyttää kauniilta! Toki meille saa tulla maastoilemaan, kunhan vain vinkkat että ootte tulossa niin laitan kahvinkeittimen tulille

[Eikka]

Maasto 28.3.

Keväinen aurinko paistoi vielä pilvettömältä taivaalta, kun olimme koko joukko tallipihalla kiipeämässä ratsujemme kyytiin.
Roni katseli korvat tötteröllä ympärilleen, mutta pysyi ihan kiltisti paikallaan, kun nousin pojan selkään jakkaralta. ”Hyvä poika! Nyt pääset maastoilemaan oikein kavereitten kanssa, otetaan tästä kaikki irti!” Höpisin hepalle ja taputin ruskeaa, lihaksikasta kaulaa. Kiristin satulavyön ja otin jalustimet jalkaan ja sitten vain odottelin Ronin kanssa, että muutkin suoriutuvat ratsujensa selkään.

Kun kaikki olivat valmiita, siirryimme jonoon omille paikoillemme Sinten taakse. Minä tulin Ronin kanssa heti Sinten perässä, että voisin jättiläiselläni laukata mukavammin, eikä menisi ihan nypläykseksi.
Lähdimme siis matkaan käynnissä, mutta saatuamme itsemme ja hevoset vetreiksi käynnissä otimme pitkän ja reippaan ravipätkän. Roni ravasi korkein ja liidokkain askelin ja minä paistattelin sen selässä naama kuin naantalin aurinko! Hangen päällä leikkivät auringon säteet tuikkivat silmiin ja jonossa ravaavien hevosten askeleet hakkasivat rytmikkäästi tien pintaa.
Kaikilla oli mukavaa, juttelimme niitä näitä ja heitimme nauraen huulta.

Ruususeen johtavalla tiellä ehdimme verrytellä ratsumme hyvin ja Jokipolulle kääntyessämme nostimme laukan, koska polun alkupätkä oli todella hyvässä kunnossa. Laukkasimme mukavan, reippaan pätkän ja hevoset innostuivat oikein kisamielelle ja koittivat ohitella toisiaan. Ratsastajilla oli kova työ pitää jekuttajat kurissa! Ronikin olisi muutaman kerran halunnut lähteä viemään ja kurvata Sinten hevosen rinnalle, mutta uskoi kuitenkin jämäköitä pidätteitä hyvin ja säästyttiin ongelmitta.

Laukan jälkeen ravailimme polkua eteenpäin ja sitten otimme käyntiin. Useimmille hevosille oli jo tullut hieman hiki, samoin Ronille. Annoin sille kävellessämme pidempää ohjaa, jotta se sai venyttää itseään ja rentoutua. Roni pärskähti tyytyväisenä ja ravisteli kaulaansa.

Kävelimme Harjupolun kautta Harjunlenkille ja otimme siinä rempseää kevyttä ravia. Roni oli heti ihan innoissaan, että ”Joko mennään!?” ja sain toppuutella sitä aluksi. Kun se sitten huomasi, että kovempaa ei pääse, Roni rentoutui ja tyytyi ravaamaan kiltisti.
Ravattuamme siirryimme käyntiin ja kävelimme loppukäynnit rennosti pitkin ohjin ja kunnon pitkän matkan.
Todella kiva lenkki, hyvässä seurassa!


Sinten kommentti

Onpa meillä ollut maastossa mukana reippaita hevosia! Sait kuitenkin Ronin menohalut hyvin hiljentymään, ja loppumaasto sujui jo rauhallisemmissa merkeissä. Hauska nähdä, että teillä oli kivaa (:

[Meiju]

Maire ja minä, maastoilemassa. Anteeksi mitä?

Pakko myöntää, että minua ei usein näe maneesin tai kentän ulkopuolella paitsi jos kyseessä on alkukävelyt. Se, että minä lähden oikein kokonaiselle maastoretkelle, on erittäin huvittavaa ja vielä huvittavampaa asiasta tekee sen, että taidan olla ainoa kuka on tunkenut turvaliivin takkinsa alle vaikka tiedän kuinka varma Maire on. Asettaudun vapaaehtoisesti jonon hännille, tietäen että Mairea ei paljoa hetkauttaisi vaikka jäisikin hieman jälkeen ja kun lähdemme tallustelemaan hyvin muodostuneessa jonossa pitkin teitä, tunnen itseni rentoutuvan ja unohtavan kaikenmoiset huolet mitä minulla oli tästä maastoilusta ollut. Kyllä, olin laittanut Mairelle hackamoret päälle. Pakkohan sitä nyt jonkinlainen henkinen vakuutus pitää itselleen olla!

Toivoin, että hermoiluni ei näkynyt ulospäin varsinkin kun meidän alkaessa ravat huomasin jännittäväni vaikka kuinka paljon. Silti aina yhtä luotettava raudikkoni ravasi varmin askelin allani, ottaen jopa hieman enemmän ilmaa ja esittäen vaikka kuinka hienoa ponia. Minua huvitti tamman esittäminen mutta totesin samalla suitsivalintani olleen oikea: pystyin antamaan tälle ohjaa ja silti tietää, että saisin häneen tuntuman heti kun sen tarvitsin. Joten pikku hiljaa rupesinkin olemaan täysin rento keventäessäni ravissa muiden mukana, upoten jopa omiin ajatuksiini kun mietin ties mitä suunnitelmia omien bisneksieni suhteen. Näin ollen oltiin sitten melkein tamman kanssa edellä menevän hännässä ja minä melkein maassa kun Maire pysähtyi omin avuin varsin nopeasti.

Kun Sinte ehdotti laukkapätkää se samainen jännitys palasi mutta pakkohan sitä nyt on valmentajan sanoa että toki! Pysyimme kuitenkin jälkiryhmässä kun laukka nostettiin, antaen Mairen kuitenkin aika pitkälti määrätä tahdin. Onneksi tämä ei provosoidu muiden laukkaamisesta ja näin ollen meille ei tullut minkään sorttisia ongelmia ja kun otimme takaisin raviin, tamma tuntui olevan rennompi kuin mitä se oli ollut pitkään aikaan. Näin ollen, minäkin olin aika pitkälti pelkkää virnettä kun tarvoimme eteenpäin ja kun vihdoin saavuimme talliin, olin jo todennut itselleni että maastoilla pitää erittäin paljon enemmän!


Sinten kommentti

Vautsi, kiva nähdä että uskaltauduit lähtemään Mairen kanssa maastoon. Yleensä se on muiden hevosten kanssa mukavampaa, kun hevoset eivät laumaeläiminä tuppaa erkaantumaan porukasta liikaa. Ehkäpä tämä avasi teille uusia portteja! Maire tuntui nauttivan reissusta (:

[jensba]

Maasto 28.3.

Heidi seuraili rauhallisesti tallipihan menoa, kun kiristin sen satulavyötä. Tamma tuskin välitti ympärillään olevasta hälinästä, vaan näytti tuttuun tapaansa vain nautiskelevan kaikessa rauhassa ihanan keväisestä ilmasta. Itseänikään eivät tällä kertaa vaivanneet ikävät perhoset vatsassa, sillä tiesin, että Heidi tuskin tekee mitään hölmöä maastossa ja Sinten johdolla vauhtikin pysyy vähän enemmän aisoissa kuin viimeksi Antonin kanssa..

Metsälammen läheiset maastot alkoivat olla jo minulle tuttuja. Annan Heidin kävellä jonon mukana melko pitkin ohjin ja omaa vauhtiaan. Muutama hevonen edellä steppailee innokkaan hermostuneesti, mutta Heidi vain vilkaisee niitä välinpitämättömästi silloin tällöin. Lähinnä tamma keskittyy napsimaan tienvierestä sopivia risuja ja oksia, vaikka kuinka sitä komennankin. Kun pääsemme liukkaalta tieltä lumisemmalle metsäpolulle, on aika ravata. Heidiinkin tulee vihdoin vähän enemmän virtaa, kun tamma ravaa porukan mukana pörheänä ja korvat sojossa. Saan itse vain nautiskella lämpimästä kevätauringosta ja ihanista metsämaisemista, kun Heidi kulkee reippaasti eteenpäin joukon mukana.

Retkellä aika kuluu nopeasti ja pian koitti viimeinen laukkapätkä, ennen kuin suuntaamme pikkuhiljaa tallia kohti. Edellämme hevonen vuorollaan ampaisee innokkaasti laukkaan ja joudun pidättämään Heidiä muutaman kerran melko voimakkaasti, että tamma malttaisi odottaa omaa vuoroaan. Kun vihdoin annan laukkapohkeet, Heidi vingahtaa iloisesti ja tekee oikein suuren ponipukin. ”Oho”, hengähdän ääneen ennen kuin purskahdan nauramaan. En edes ehdi säikähtää hetkellistä tasapainon menetystä, sillä olen niin yllättynyt siitä, että Heidi pukitti. Tammakin vaikuttaa hieman hämmästyneeltä ottaessaan muutaman laukka-askeleen lähes paikoillaan, ennen kuin siirtyy taas normaaliin tahtiin.

Loppumatka sujuukin sitten tavalliseen tapaan rauhallisesti. Väillä Heidi pärskähtelee ja puhisee ja muutaman kerran saan ärjäistä sille, kun se jälleen yrittää napata matkaevästä mukaansa, mutta kaiken kaikkiaan retki on mennyt todella hyvin ja taidan olla yhtä hymyä jälleen kerran, kun saavumme tallin pihaan.

/anteeksi, että tarina on vähän myöhässä


Sinten kommentti

Heidi näytti nauttivan keväisestä säästä yhtä paljon kuin muutkin maastoilijat. Minusta on hienoa, että aurinko paistaa pitkän "pimeyden" jälkeen oikein kunnolla! Toivotaan, että se vie lumet pois pian. Heidi näytti olevan kiinnostunut risujen ja oksien napsimisesta enemmän kuin itse maastosta – menojalka alkoi tammalla vipattamaan vasta kun edelläolevat hevoset innoistuivat vauhdista (: